Hyppää sisältöön

Brasiliassa poliisi teki etsinnän ex-presidentti Bolsonaron kotiin

Tutkinta liittyy epäilyksiin siitä, että Bolsonarolle ja tämän lähipiirille olisi hankittu tekaistuja rokotetodistuksia

Jair Bolsonaro.
Jair Bolsonaro on väittänyt viranomaisten tehtailevan tekaistua oikeusjuttua häntä vastaan. Kuva: Joedson Alves/EPA-EFE/All Over Press
STT

Brasiliassa poliisi on tehnyt etsinnän maan äärioikeistolaisen entisen presidentin Jair Bolsonaron kotiin ja takavarikoinut hänen puhelimensa.

Etsintä liittyy epäilyksiin, että rokotekriittisyydestään tunnettu Bolsonaro ja hänen lähipiirinsä olisivat väärentäneet koronavirukseen liittyviä rokotetodistuksiaan matkustusrajoitusten kiertämiseksi.

Bolsonaro on kiistänyt syytökset ja väittää viranomaisten tehtailevan tekaistua oikeusjuttua häntä vastaan.

– Osaltani ei ollut mitään väärentämistä. Ei mitään. Minua ei ole rokotettu, Bolsonaro sanoi toimittajille kotinsa ulkopuolella etsinnän jälkeen.

Ennen etsintää viranomaiset olivat kertoneet paljastaneensa järjestelyn, jossa Bolsonaron avustajan Mauro Cidin epäillään käyttäneen hyväksi kontaktejaan maan terveydenhuoltojärjestelmässä, jotta muun muassa Bolsonarolle ja tämän perheelle saataisiin hankittua väärennetyt rokotetodistukset.

Korkeimman oikeuden mukaan todisteet Bolsonaroa vastaan vankkoja

Poliisi sanoi korkeimmalle oikeudelle lähetetyssä tiedonannossa löytäneensä todisteita siitä, että Bolsonaro oli täysin tietoinen järjestelystä. Kotietsinnän määräsi maan korkeimman oikeuden tuomari Alexandre de Moraes, jonka mukaan todisteet Bolsonaron osallisuudesta ovat vankkoja.

Operaatioon kuului useita muitakin etsintöjä, ja sen yhteydessä otettiin kiinni Cid sekä Bolsonaron presidenttikauden avustajat Max Guilherme Machado de Moura ja Sergio Rocha Cordeiro. Bolsonaron mukaan häneltä takavarikoitiin puhelimen ohella käsiase.

Bolsonaroa arvosteltiin ankarasti tämän presidentinkaudella koronaviruspandemian heikosta hoitamisesta. Pandemiassa sai Brasiliassa surmansa yli 700 000 ihmistä.

Epäselvää, tarvitsiko todistusta Yhdysvaltain-matkalla

Bolsonaro matkusti Yhdysvaltoihin viime vuoden lopulla hävittyään tiukat vaalit vasemmistohaastaja Luiz Inacio Lula da Silvalle aikana, jolloin Yhdysvallat vielä vaati rokotetodistusta ulkomailta tulevilta lentomatkustajilta. Yhdysvallat on luopumassa vaatimuksesta tässä kuussa.

Vaatimus ei kuitenkaan koskenut virassa olevia hallitusten jäseniä, ja Bolsonaron mukaan tältä ei kysytty rokotetodistusta Yhdysvalloissa.

Bolsonaron asema valtionpäämiehenä päättyi kuitenkin virallisesti vain päivää matkan jälkeen, ja uutistoimisto AFP:n mukaan on epäselvää, koskiko rokotetodistusvaatimus häntä matkan aikaan vai ei. Yhdysvallat ei kommentoi yksittäisten ihmisten viisumiasioita julkisesti.

Lähde: AFP

Suosittelemme