Hyppää sisältöön

Harmaasta taloudesta epäilty Hutní Montáže on poistunut Metsä Fibren uuden sellutehtaan työmaalta Kemissä

Metsä Fibre on purkanut Hutní Montážen yhteistyösopimuksen henkilöstön palkanmaksuun liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Ainakin osalle työntekijöistä on järjestymässä töitä Suomessa.

Metsä Fibren Pajusaaren tehdas.
Metsä Fibre rakentaa Kemiin uutta sellutehdasta. Reilun kahden miljardin euron investointi on Suomen metsäteollisuuden kaikkien aikojen suurin. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Jarno Tiihonen

Metsä Fibre kertoi viime viikolla purkaneensa harmaasta taloudesta epäillyn tsekkiläisen Hutní Montážen yhteistyösopimuksen uuden sellutehtaan rakennustyömaalla Kemissä. Kemin biotuotetehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johansson kertoo, että Hutní Montáže on poistunut työmaalta.

– Uusi toimija pyritään löytämään mahdollisimman pian. Keskusteluja on jo käynnissä, Johansson kertoo.

Johanssonin mukaan ennen sopimuksen purkamista työmaalla työskenteli noin kolmekymmentä Hutní Montážen työntekijää.

Työntekijät haluavat jäädä Suomeen

Henkilöstövuokrausyritys Barona työllisti jo viime vuonna viisi Hutní Montážen palveluksesta irtisanoutunutta työntekijää. Työntekijät irtisanoutuivat palkanmaksun epäselvyyksien vuoksi.

Sopimuksen purkamisen jälkeen Barona on työllistänyt neljä työntekijää lisää. Baronan projektiliiketoiminnan johtaja Jussi Yli-Niemi kertoo, että Hutní Montážen työntekijöiden osaamiselle on suurta kysyntää.

– Heihin ei ole tarvinnut soveltaa tarveharkintaa, koska heidän osaamisestaan on ollut krooninen pula, Yli-Niemi sanoo.

Yli-Niemen mukaan ainakin osa työntekijöistä haluaa työllistyä ja muuttaa pysyvästi Suomeen. Kaikki eivät kuitenkaan voi työllistyä Kemi-Tornio -alueelle, mutta Baronalla on toimeksiantoja muuallekin Suomeen.

– Keskustelemme työntekijöiden kanssa siitä, mitä kulloinkin on tarjolla. Monella on kuitenkin halu jäädä Suomeen. He ovat viihtyneet ja kertoneet, ettei heitä ole kohdeltu Suomessa syrjivästi, Yli-Niemi sanoo.

Yli-Niemi kertoo, että työntekijät työllistyvät Baronalle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

– Me autamme heitä samaan työluvan, asunnon, verokortin, pankkitilin ja suomalaisen henkilökortin sekä tuemme heitä arkipäivän asioissa, hän listaa.

Työmaan aikataulu pitää

Hutní Montáže on vastannut työmaalla soodakattilan mekaanisesta asennuksesta ja ennen sopimuksen purkua työt olivat viimeistelyvaiheessa.

– Hutnín poistumisella ei ole vaikutusta tehdasurakan aikatauluun ja soodakattilan valmistuu aikataulun mukaan, Johansson kertoo.

Suosittelemme sinulle