Hyppää sisältöön

Ilveskanta on kasvanut selvästi viime vuodesta – Kainuussa yli vuoden ikäisiä ilveksiä arvioidaan olevan 135–150

Uusimman kanta-arvion mukaan koko maan ilveskanta on kasvanut vuonna 2022 annetusta arviosta. Nyt havaittu kannankasvu on seurausta maltillisesta metsästyksestä.

Ilves lipoo huuliaan Ranuan eläinpuistossa.
Kuvan ilves on kuvattu Ranuan eläinpuistossa. Kuva: Antti Mikkola / Yle
Tiia Korhonen

Ilveskanta on kasvanut viime vuodesta.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan Suomessa on ennen tulevaa metsästyskautta 2 390–2 575 yli vuoden ikäistä ilvestä. Vuonna 2022 määräksi arvioitiin 2 150–2 405 ilvestä.

Suomen riistakeskuksen alueista ilvesten määrä on kasvanut selvästi Rannikko-Pohjanmaalla, Kainuussa, Keski-Suomessa, Pohjois-Hämeessä ja poronhoitoalueen ulkopuolisessa osassa Lappia. Vain Etelä-Hämeessä määrä on vähentynyt. Muualla maassa kanta on pysynyt ennallaan tai kasvanut maltillisesti.

Kainuussa arvioidaan olleen viime vuonna 26–29 ilvespentuetta. Vuonna 2021 ilvespentueita arvioitiin olevan 17–20. Ennen tulevaa metsästuskautta yli vuoden ikäisiä ilveksiä arvioidaan olevan Kainuussa 135–150, joista 105–115 poronhoitoalueen ulkopuolella.

Luken mukaan nyt havaittu kannankasvu on seurausta maltillisesta metsästysverotuksesta.

Kanta-arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöiden 1.9.2022–28.2.2023 Tassu-suurpetohavaintojärjestelmään tallentamiin havaintoihin ilvespentueista sekä tutkimustietoon ilveksen biologiasta.

Aiheesta voi keskustella 5. toukokuuta kello 23 asti.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme