Hyppää sisältöön

Mies sieppasi koulupojan Helsingin Kulosaaressa – hovioikeus kovensi vankeustuomiota

Mies kaappasi yhdeksänvuotiaan lapsen reilu vuosi sitten keväällä. Hovioikeus langetti hänelle seitsemän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen.

Helsingin hovioikeuden kyltti syyskuussa 2022.
Helsingin hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiemmin antamaa rangaistusta. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle
Katri Tihilä

Helsingin hovioikeus on koventanut lapsen panttivangiksi ottaneen miehen rangaistusta.

54-vuotias Juha Hurme sieppasi koulumatkalla olleen pojan autoonsa aamulla 22. huhtikuuta 2022 Helsingin Kulosaaressa. Hän uhkasi yhdeksänvuotiasta poikaa aseella ja pakotti tämän autoonsa.

Hurme sitoi lapsen kädet ja jalat nippusiteillä sekä tukki suun ilmastointiteipillä.

Kaappaja vei lapsen autolla Sipooseen metsään, jossa sitoi pojan puuhun nippusiteillä. Poika oli siepattuna useiden tuntien ajan, eikä hän voinut huutaa apua, sillä hänen suunsa oli tukittu kangaspalalla ja teipillä.

Mies poistui hetkeksi paikalta, jolloin poika onnistui irrottamaan itsensä nippusiteistä ja pakenemaan. Lapsi käveli läheiselle tielle, josta sivullinen löysi hänet.

Käräjäoikeus oli tuominnut miehen viideksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen panttivangin ottamisesta. Hovioikeus korotti ehdotonta vankeusrangaistusta seitsemäksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi panttivangin ottamisesta ja törkeästä ryöstöstä.

Tiedotteen mukaan hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen myös törkeään ryöstöön, sillä hän oli aseella uhaten ottanut lapsen repun ja matkapuhelimen eikä palauttanut niitä.

Käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt syytteen törkeästä ryöstöstä.

Suosittelemme