Unenomaisessa ja lumisessa vuoristomaisemassa, käppyräisten puiden katveessa tepastelee pöyhkeä jättiläiskukko, jolla on kolme ylimääräistä päätä. Siinä vierestä taivaalle suhahtaa linnun ja alastoman naisen outo hybridi. Tällaisia hämmentäviä elementtejä löytyy kroatialaisen Franjo Klopotanin taiteesta.
Taidokkaasti maalattua surrealismia, sanoisi joku, ja sitähän Klopotanin tuotanto oikeastaan on. Toisaalta taas esimerkiksi Anna Kissin rempseää maalaiseloa kuvaavat teokset putoavat ensisilmäyksellä naivistisen ilmaisun piiriin. Ilmaisullisessa mielessä outsider-genreä esittelevä Kesytön taide -näyttely tarjoaa näiden kahden ääripään väliltä kaikkea mahdollista.
– Voisi sanoa, että kuten korkeataiteen puolellakin, outsider-taiteessa on mukana ihan kaikenlaisia taidegenrejä: ihminen kun ei pääse irti omasta ajastaan, Kesytön taide -näyttelyn toinen kuraattori, Tuula Karjalainen kiteyttää.
Taiteen marginaalissa
Kansallismuseon laaja outsider-taiteen näyttely esittelee suuntausta, jonka pariin mahtuvat niin ihmisen yöpuolen unen logiikkaa seuraavat kuvaukset kuin arkinen realismikin. Termi outsider viittaa taiteilijoihin, jotka ovat jääneet virallisen taidekentän hyväksynnän ulkopuolelle, marginaaliin. Toisaalta taas aloittelevia ammattitaiteilijoita, harrastelijoita tai kansankulttuurin perinteitä noudattavia talonpoikaistaiteilijoita ei lasketa outsider-taiteen piiriin.
– Outsider-taide ei alistu sellaisiin yleisiin kriteereihin, joita ihmiset taiteelta yleensä odottavat. Outsider-taiteilijat eivät ole yleensä käyneet taidekouluja ja he maalaavat kuten itse haluavat, Tuula Karjalainen toteaa.
Outsider-termi lanseraattiin viralliseen käyttöön 1970-luvulla, mutta sille oli ollut käytössä ranskalainen art brut -vastine jo 1940-luvulla. Sittemmin outsider-taide on vakiinnuttanut asemansa globaaleilla taidekentillä, ja esimerkiksi New Yorkin Outsider Art Fair -tapahtumaa on järjestetty menestyksekkäästi vuodesta 1993 lähtien. Nykytaiteen museo Kiasma järjesti vuonna 2005 Omissa maailmoissa – toinen taide -näyttelyn, jossa outsider-taidetta tehtiin tutuksi suomalaisellekin yleisölle.
Tuula Karjalaisen mukaan outsider-taidetta on kuitenkin myös osattu vähätellä, ja hyväksytyn korkeataiteen ja outsider-taiteen rajat ovat liudentuneet vasta viime vuosikymmeninä.
– Vähättely on oikeastaan turhan hento sana kuvaamaan sitä, ettei outsider-taidetta ole laskettu oikein miksikään. On ajateltu, että kyse on huru-ukkojen ja -akkojen tekemisistä. Että suotakoon se heille, että he maalailevat jotakin jossakin pirtin nurkassa, kukin omista syistään.
Kipakkaa kritiikkiä vallanpitäjiä kohtaan
Outsider-taide ottaa usein vahvasti kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin, kuten Tyyne Eskon kohdalla. Esko maalasi aluksi herttaisia kukkatauluja, joihin kukaan ei oikein kiinnittänyt sen kummemmin huomiota. Tilanne muuttui, kun Esko otti hampaisiinsa poliitikot ja kuntapäättäjät. Eriarvoisuudesta, köyhyydestä ja työläisten kohtelusta kumpuavaa taidetta ryydittävät iskulauseet, joissa vallanpitäjät saavat osakseen armotonta arvostelua. Uusi laki on apinoista koostuvan komitean aikaansaannosta, joulunviettoa hallitsee pakanapukin kritiikitön mainostaminen ja Suomen alakuloa hohkaava lippukin on puolitangossa.
Tyyne Esko tunnetaan myös siitä, että hän lähetteli kipakoita myllykirjeitä aikalaispoliitikoille, kuten Vappu Taipaleelle ja Matti Ahteelle.
– Silloinen presidentti Urho Kekkonen oli ainoa suomalainen poliitikko, jonka Tyyne Esko hyväksyi. Hän koki, etteivät vallanpitäjät välitä lainkaan kansalaisista. Hän maalasi tauluihin usein myös itsensä ja Sami-koiransa ikään kuin poliitiikkojen tarkkailijoiksi, näyttelyn toinen kuraattori, taidekustantaja Liisa Heikkilä-Palo kertoo.
Tyyne Eskon taide sai kansainvälistä huomiota vuonna 2002. Tuolloin hänellä oli yksityisnäyttely New Yorkissa ja New York Times teki hänestä isohkon jutun. Sähköpostitse tehdyssä haastattelussa Esko kertoo, että Suomessa hän on pidetty kylähulluna.
Kaltoin kohdellun kansan ääni tulee esiin myös Ruhrin teollisuusalueelta kotoisin olevan Franz Klekawkan taiteessa, joka kuvaa usein kaunistelematonta mutta eläväistä työläisarkea. Ranskalainen Louis-Auguste Déchelette taas maalasi toisessa maailmansodassa Pariisin miehityksen aikana fasismin vastaisia tauluja, joita piiloteltiin laatikoihin ja haudattiin maahan. Niitä on sittemmin kaivettu ylös ja pistetty esille taidegallerioihin ja näyttelyihin.
Pyhimyksiä ja Raamatun kuvastoja
Kesytön taide -näyttelyssä tulee myös hyvin esille outsider-taiteen suhde uskontoon. Suosikkiaiheita ovat etenkin Raamatun kertomukset, Jeesus, Neitsyt Maria ja katolisen kirkon pyhimykset, kuten puolalaisen Katarzyna Gawłowan kohdalla.
Gawłowa oli pienviljelijän rutiköyhä leski. Hän asui ulkorakennuksessa, jossa oli maalattia. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä haluamasta kotiinsa kauneutta. Niinpä hän ryhtyi maalaamaan raamatullisia aiheita ja vuorasi pienen kotinsa joka ikisen seinän ja nurkan pyhimyksillä ja Raamatun kuvastolla.
Jussi Tukiainen taas oli papin poika, joka ryhtyi tekemään poroporvarillisuutta vastustavaa taidetta arte povera – eli köyhä taide -liikkeen hengen mukaisesti. Niinpä Tukiaisen käyttämiä materiaaaleja ovat olleet esimerkiksi romu ja eläinten luut.
– Tukiainen on kertonut, että lapsena piti lähteä jokaikinen sunnuntai kirkkoon. Siellä sitten katseltiin ympärille ja useassa Suomen kirkossa katosta roikkui votiivilaiva eli kirkolle lahjoitettu laivan pienoismalli. Tämä jäi itämään Tukiaisen mieleen ja hän ryhtyi tekemään votiivilaivoista omia versioitaan, Liisa Heikkilä-Palo kertoo.
Kesytön taide -näyttelyssä on esillä myös yksi seinällinen katolilaisuudesta inspiroituneita enkeleitä, pyhimyksiä ja piruja kuvaavia puuveistoksia, jotka ovat kokonaisen puolaisen kyläyhteisön käsialaa.
Pablo Picassokin innostui outsidereistä
Outsider-taide on saanut puolelleen myös nimekkäitä ihailijoita. Yksi heistä on Pablo Picasso, joka järjesti yhdessä silloisen muusansa, taiteilija Dora Maarin kanssa Natalie Schmidtován ensimmäisen näyttelyn Pariisissa vuonna 1947.
Venäläisen Schmidtován tavoin useat outsider-taiteilijat ovat lähtöisin köyhistä oloista. Palvelijana työskennellyt Schmidtová esimerkiksi oli luku- ja kirjoitustaidoton. Eksotiikkaa huokuvia maalauksia ovat inspiroineet kertomukset ja tarinat, joita hänen miehensä luki ääneen.
– Outsider-taiteilijoiden elämä ei useimmiten ole ollut kauhen luksuriöösiä, vaan kyse on ollut vaatimattomista oloista tulleista kaivostyöläisistä, paimenista ja palvelijoista, joilla ei ole ollut varaa käydä taidekouluja. Siihen nähden nämä teokset pursuvat iloa ja niistä löytyy paljon positiivista realismia, Tuula Karjalainen summaa.
Kesytön taide on avoinna syyskuun loppuun saakka. Kansallismuseo sulkee ovensa 16. lokakuuta kahdeksi, kolmeksi vuodeksi.
