Hyppää sisältöön

Entinen maajoukkuejalkapalloilija Roman Eremenko siirtyy Honkaan – ”Olen pitänyt meiningistä”

Roman Eremenko on pelannut pitkällä urallaan Suomen lisäksi Italiassa, Ukrainassa ja Venäjällä. Nyt hän siirtyy Espooseen.

Roman Eremenko palasi Veikkausliigaan.
Roman Eremenko pelasi viime kaudella HIFK:ssa. Kuva: Matti Raivio/All Over Press
STT Urheilu,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Roman Eremenko on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen kotimaisen jalkapalloliigan FC Hongan kanssa. Seura kertoo sopimuksesta nettisivuillaan. Asian uutisoi ensimmäisenä MTV:n urheilu.

– Olen harjoitellut jonkin verran joukkueen kanssa ja pitänyt meiningistä. Odotan innolla, että pääsen täysillä mukaan, Eremenko kommentoi seuran sivuilla.

– Honka on hyvä, pelaava joukkue, joka tykkää pelata lyhytsyötöillä kombinaatioita ja myös juosta paljon. Se sopii minulle hyvin. Kannattajille lupaan, että laitan kentällä kaikkeni peliin. Niin olen aina tehnyt ja tulen nyt tässäkin tekemään.

Eremenko pelasi viime kaudella HIFK:ssa, joka putosi Ykköseen. Hongan manageri Hexi Artevan mukaan 36-vuotias Eremenko oli joukkueelle hyvä täsmähankinta, sillä entinen maajoukkuepelaaja on kokenut johtaja sekä edelleen taitava keskikenttäpelaaja. Lisäksi Eremenko paikkaa loukkaantunutta Jerry Voutilaista.

– Hän myös tuo paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat meitä niillä alueilla, mitkä tällä hetkellä kehitystä eniten kaipaavat. Sopimus on tämän kauden mittainen, ja katsotaan kauden jälkeen tilannetta uudelleen, Arteva sanoi.

Eremenko on pelannut pitkällä urallaan Italiassa, Ukrainassa ja Venäjällä, mutta hänen uransa pysähtyi kahdeksi vuodeksi, kun hän sai kilpailukiellon käryttyään kokaiinista syksyllä 2016.

Kilpailukieltonsa jälkeen Eremenko jatkoi uraansa Rostovissa.

Keskikenttäpelaaja Eremenko on edustanut Suomea 73 miesten maaottelussa. Hänet on palkittu Palloliiton valitsemana vuoden jalkapalloilijana 2011 ja 2014 sekä Urheilutoimittajain liiton vuoden jalkapalloilijana 2011, 2014 ja 2015.

Päivitys kello 15.23: Lisätty vahvistus Hongan tiedotteesta sekä Eremenkon ja Artevan kommentit.

Suosittelemme