Perintöriidat ovat kasvussa Suomessa, selviää S-Pankin tuoreesta selvityksestä.
Suomen käräjäoikeuksissa laitettiin viime vuonna vireille yhteensä 1 699 perintöasioihin liittyvää riitaa, mikä on noin kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. S-Pankin mukaan perintöriitojen määrä kasvoi jo toista vuotta peräkkäin.
Erityisen selvästi riidat ovat kasvaneet Kainuun käräjäoikeudessa, jossa tuli viime vuonna vireille 49 prosenttia enemmän perintöriitoja kuin vuosina 2013–2022 keskimäärin. Vuonna 2022 Kainuun käräjäoikeudessa pantiin vireille 50 perintöaiheista riitaa, kun selvityksessä mukana olevien vuosien keskiarvo on 34.
Riitamäärät ovat kasvaneet myös esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen käräjäoikeuksissa, kun taas laskussa ne ovat olleet muun muassa Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan käräjäoikeuksissa.
Selvitys perustuu oikeusrekisterikeskuksen lukuihin siitä, kuinka paljon perintöasioihin liittyviä riitoja Suomen käräjäoikeuksissa tuli vireille vuosina 2013–2022. S-Pankin mukaan uusimman selvityksen luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aiemmin julkaistujen selvitysten kanssa, mikä johtuu viranomaisten tilastointijärjestelmissä ja -käytännöissä tapahtuneista muutoksista.
Aiheesta voi keskustella 6. toukokuuta kello 23:een asti.
Juttua muokattu 5.5. klo 16.01: Korjattu ingressiä ja toista kappaletta. S-Pankki korjasi tiedotettaan. Perintöriitojen määrä on noussut toista, ei kolmatta vuotta peräkkäin.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä