Hyppää sisältöön

Kuusankosken historiallisia pylväitä ei suostuttu suojemaan - paikallisseura valittaa päätöksestä

Kymi Osakeyhtiö on rakentanut suurjännitepylväät vuonna 1948. Niiden kohtalosta on käyty vääntöä jo pitkään.

Kuusankosken betonipylväs
Kuusankosken rantapuiston pylväiden kohtalosta on käyty vääntöä jo pitkään. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Heikki Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuusankoski-seura on valittanut Itä-Suomen hallinto-oikeuteen ELY-keskuksen päätöksestä olla suojelematta Kuusankosken rantapuiston suurjännitejohtopylväitä Kouvolassa. Seuran mielestä pylväät tulisi suojella rakennusperintölain nojalla.

ELY-keskus hylkäsi aiemmin tänä vuonna seuran aloitteen pylväiden suojelusta. Kuusankoski-seura hakee oikeusteitse ELY-keskuksen päätöksen kumoamista.

Seuran valituksessa hallinto-oikeuteen kirjoitetaan muun muassa, että ELY-keskus on käyttänyt päätöksensä pohjana anonyymiä ja ”varsin tunnepohjaista mielipidettä”. Seuran mukaan päätös on tehty asiantuntijalausunnoista piittaamatta.

Museovirasto on aiemmin puoltanut lausunnossaan pylväiden kulttuurihistoriallista arvoa. Pylväät edustavat Kuusankoski-seuran mukaan valtakunnallisesti merkittävää kulttuurimaisemaa.

Kymi Osakeyhtiö on rakentanut pylväät vuonna 1948. Pylväiden kohtalosta on käyty vääntöä jo pitkään. Edellisen kerran suurjännitepylväiden lakisuojelua käsiteltiin 2000-luvun alussa.

Viime vuoden kesäkuussa kaksi pylvästä päätettiin purkaa. Kouvolan tekninen lautakunta puolestaan päätti säästää ja kunnostaa yhden pylväistä. Kuusankoski-seura haki viime vuonna suojelua kolmelle suurjännitepylväälle.

Suosittelemme sinulle