Birdlifen järjestämässä Tornien taistossa Kokkolan Vattajan lintutornista havaittiin harvinainen amerikanmustalintu.
Laji on harvinainen Suomessa, eikä sitä tälläkään kertaa havaittu missään muussa Tornien taistoon osallistuneessa lintutornissa.
Vattajalla havaittiin 98 lintulajia, joiden joukossa oli myös kiljukotka. Kiljukotkasta tehtiin tornien taistossa havaintoja vain kolmessa muussa tornissa Suomessa.
Vattajan torni sijoittui kisassa yhdenneksitoista, kun mitataan havainnoituja lajimääriä. Eniten eli runsaat sata lajia nähtiin Kristiinankaupungin Siipyyssä.
Kokkolan Marinkaisissa Harjukarin tornissa havainnoitiin 96 eri lintulajia.
Birdlifen järjestämään tapahtumaan osallistui yli 300 lintutornia ympäri maan. Niissä vieraili yli 3000 ihmistä.
Kilpailun aikana joukkueet havainnoivat eli pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia kahdeksassa tunnissa. Päivään kuuluu myös yleisön opastaminen.
Joukkueiden osallistumismaksuilla tuetaan tänä vuonna maakotkien lähetinseurantaa.
Tornien taisto järjestetään vuosittain toukokuun alussa.