Hyppää sisältöön

Suomen tiukimmin valvotun suurtyömaan urakoitsijoita on pyydetty näyttämään palkkatodistuksiakin

Metsä Fibren uuden sellutehtaan rakentamiseen Kemissä on osallistunut noin 1 900 yritystä ja noin 15 000 työntekijää. Työmaalle pääsy on estetty tai työmaalta on poistettu yhteensä vajaa 30 yritystä.

Kolme miestä huomiotakit päällä tehtaan pihalla.
Kemin biotuotetehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johansson, Tormetsin operatiivinen johtaja Antti Valta ja Kalotti-Automaation toimitusjohtaja Janne Niemimäki pitävät tehokasta valvontaa tärkeänä, vaikka siitä aiheutuu lisää työtä. Kuva: Taina Nuutinen-kallio / Yle
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Metsä Fibre toteuttaa uuden sellutehtaan rakennustyömaalla Kemissä tiukkaa harmaan talouden torjunnan ohjelmaa.

– Käsitykseni mukaan meillä on Suomen tarkin seula työmaalle pääsyssä, sanoo Kemin biotuotetehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johansson.

Urakoitsijat hyväksyvät tarkan syynin, vaikka se teettää töitä

Urakoitsijat pitävät valvontaan panostamista hyvänä asiana.

– Tämä on meillä ensimmäinen työmaa, jossa on näin tiukkaa. Tämä on hyvä asia. Meiltäkin on varmistettu, että työehdot ja palkkaus määrittävät työn vaativuuteen liittyvät asiat. On pyydetty näyttämään palkkatodistuksiakin, kertoo torniolaisen Tormetsin operatiivinen johtaja Antti Valta.

Asiallisesti toimivien yritysten kannalta tiukka valvonta on tärkeää, koska sillä varmistetaan, että kaikki urakoita tarjoavat yritykset ovat samalla viivalla.

– Teettäähän se meille vähän lisää töitä. Mutta jos tällaisiin töihin haluaa urakoitsijaksi, niin sillä mennään. Siihen täytyy vain tottua, sanoo kemiläisen Kalotti-Automaation toimitusjohtaja Janne Niemimäki.

Aliurakoitsijat voivat ostaa tilaajavastuulain mukaisten rekistereiden ylläpidon joltain muulta yritykseltä, jolloin aliurakoitsijoiden ei tarvitse itse toimittaa kaikkia todistuksia.

Työmaalla kaikkiaan 1 900 yritystä – 26 ei korjannut puutteita

Tormets on tehnyt sellutehtaan työmaalla lähinnä putkistourakoita prosessi- ja hydrauliikkaputkistoihin. Se on työllistänyt enimmillään noin 50 työntekijää.

Kalotti-Automaatio puolestaan on tehnyt lähinnä väliaikaisia sähköistyksiä. Se on työllistänyt enimmillään noin 60 työntekijää.

Kaikkiaan uuden tehtaan työmaalla on toiminut noin 1 900 yritystä ja noin 15 000 työntekijää.

Harmaaseen talouteen liittyvien syiden vuoksi työmaalta on poistettu kymmenen yritystä ja kuudentoista yrityksen pääsy työmaalle on estetty jo tehtaan portilla. Toimenpiteitä on kohdistettu suunnilleen yhtä paljon kotimaisiin ja ulkomaalaisiin yrityksiin.

– Se, että me löydämme näitä yrityksiä, jotka eivät toimi kuten pitäisi, osoittaa, että meidän systeemimme toimii, Johansson sanoo.

Ketjutuksella huijaus ei onnistu

Rakennusliiton mukaan urakoiden ketjutus on yksi tapa, jota on yleisellä tasolla hyödynnetty vääriin tarkoituksiin.

Uuden tehtaan työmaalla kaikkia aliurakoitsijoita valvotaan samalla lailla.

– Meillä ei ole eroa siinä, missä vaiheessa ketjutusta yritys on. Kaikki tarkastetaan samalla lailla, kun he tulevat portille. Me tarkastamme jokaisen alihankkijan, Johansson kertoo.

Valta kertoo, että myös aliurakoitsijat tarkastavat omat alihankkijansa.

Hutní Montáže johti harhaan

Viimeisimpänä harmaan talouden epäilyt ovat johtaneet siihen, että Metsä Fibre irtisanoi tsekkiläisen Hutní Montážen kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen.

Tsekkiläisyritys ehti kuitenkin toimia alueella lähes kaksi vuotta.

– Epäilemme, että Hutní Montáže on johtanut johti meitä harhaan toimimalla toisella tavalla kuin dokumentaatio näytti. Sellaista on vaikea saada selville. Mutta prosessi toimi ja Hutnín osalta on nyt käynnissä viranomaisprosessi, Johansson sanoo.

Hutní Montáže työllisti uuden tehtaan työmaalla enimmillään joitain satoja työntekijöitä.

Rakennusprojektin työllisyysvaikutukset ovat hieman yli 10 000 henkilötyövuotta, josta yli puolet tehdään Kemissä.

Otsikkoa muutettu klo 9.37

Suosittelemme sinulle