Ainakin osa kunnista on Satakunnassa varovaisen kiinnostuneita pienydinvoimaloiden hyödyntämisestä.
Yle kysyi kuntajohtajilta suhtautumista pienydinvoimaloihin. Useassa kunnassa pienydinvoimaloiden rakentaminen ei ole ollut esillä keskusteluissa, mutta kuntajohtajat näkevät asian myönteisenä.
Esimerkiksi Jämijärven vt. kunnanjohtaja Aku Autio kertoo suhtautuvansa asiaan avoimesti ja pitävänsä ydinvoimaa erinomaisena energiamuotona.
Myös Siikaisten kunnanjohtaja Heli Kaskiluoto sanoo Siikaisten suhtautuvan avoimesti pienydinvoimaloihin, vaikka keskusteluja ei toistaiseksi ollakaan käyty.
Porin kaupunginjohtaja Lauri Innan mielestä kuntien kannattaisi ainakin aloittaa keskustelu asiasta.
– Olisi paikallaan koko maakunnan osalta miettiä, miten pienydinvoimaloihin tullaan suhtautumaan, Inna sanoo.
Kankaanpäässä kaukolämpöverkon tehon tarve on pieni ja pienydinvoimala tuottaisi lämpöä moninkertaisesti lämpöä yli tarpeen, kertoo kaupunginjohtaja Mika Hataanpää.
– Lähtökohtaisesti emme pois sulje mitään eri tuotantolaitoksia tai yrityksiä, jotka haluavat sijoittua Kankaanpään kaupungin alueelle. Mielellämme me tarjoamme mahdollisuuden erilaisille yrityksille sijoittua Kankaanpäähän.
Pienydinvoimaloiden hyödyntämisestä on tehty myös valtuustoaloitteita esimerkiksi Raumalla ja Porissa.
Pienydinvoimalaa voidaan käyttää joko sähkön, lämmön tai molempien tuottamiseen.