Fanny Pirttiniemi, 29, kiinnittää kangasta vanhaan sohvaan verhoiluopiskelijoiden työtilassa.
Nyt asiat ovat aika hyvin. On tullut toivoa ja ajatus tulevaisuudesta. Pirttiniemi on palannut opintoihin, jotka jäivät aikoinaan kesken.
Takana on synkempiä aikoja. Pirttiniemi on kärsinyt ahdistuneisuudesta puolet elämästään, 15-vuotiaasta.
– Tulevaisuus näyttää nyt vähän valoisammalta. Masennus ja ahdistus kulkee aina mukana, mutta nyt pystyn kulkemaan niiden kanssa, hän sanoo.
– Nyt ajattelen ensimmäistä kertaa, että elämällä voisi olla minullekin jotain hyvää edessä. Itsetunto on ihan romahtanut masennuksen ja ahdistuksen takia. Tuntuu, että on syvässä kuopassa, josta ei ole mitään tietä ulos.
Pirttiniemen ahdistuneisuus alkoi yläkoulussa ja paheni lukiossa. Lukiossa tahti oli tiukka, Pirttiniemi koki voivansa huonosti. Hän haki apua ja sai kurssit tehtyä, mutta ylioppilaslakki jäi haaveeksi. Sitten hän pääsi verhoilua opiskelemaan.
Ahdistus kulki kuitenkin mukana koko ajan, ja Pirttiniemi joutui jättämään opinnot kesken.
Hän oli tuuliajolla useamman vuoden.
– Tämä on sellaista ees taas menoa. Mietin, että jos en pärjää opinnoissa, miten voin pärjätä missään muussakaan.
Nyt Pirttiniemi haluaa kertoa tarinansa. Hän toivoo, että se rohkaisee muitakin puhumaan vaikeuksistaan.
Lievää ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa on aiempaa enemmän
Nuorten ahdistus ja etenkin lievemmät ahdistusoireet ovat lisääntyneet merkittävästi, sanoo THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä. Ahdistuneisuus voi ilmetä vaikka koulupoissaoloina tai pelkona kohdata ihmisiä.
Myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa on aiempaa enemmän. Aalto-Setälästä viitteitä on myös siitä, että korona-aikana ilmennyt nuorten aikuisten ahdistuneisuuden kova nousu ei ole talttumassa.
Oma osansa tilastoissa on sillä, että ahdistuneisuudesta voi nykyään puhua.
– Siitä on tullut arkikeskustelua. Samalla mielenterveysoireiluun liittyvä stigma on vähentynyt ja uskalletaan hakea apua, Aalto-Setälä sanoo.
Lisääntynyt avun hakeminen ei kuitenkaan yksinään selitä lukujen nousua. Aalto-Setälästä taustalla on erilaisia syitä sosiaalisesta eristäytyneisyydestä sotaan, ilmastonmuutokseen ja nopeasti muuttuvaan maailmaan.
Monessa perheessä on rahasta tiukkaa. Samaan aikaan nuoret jäävät yksin, ja elämää pitäisi suorittaa jo yläkoulussa.
– Tässä on kriisiä kriisin perään. Se horjuttaa turvallisuuden tunnetta. Kaikilla on tietty psyykkinen joustokyky, mutta jossain vaiheessa kuppi menee yli.
”Nuotti-valmennuksessa ei vain puhuta”
Fanny Pirttiniemeä on auttanut moni taho. Yksi niistä on Kelan Nuotti-valmennus. Sen hän löysi keskusteltuaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.
Nuotti-valmennus ei ole ahdistuksen hoitoa vaan Kelan ammatillista kuntoutusta. Se on tarkoitettu työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella oleville 16–29 -vuotiaille nuorille tai opiskelijoille, joiden opinnot takkuavat.
Valmennus kestää viisi kuukautta, tukena on henkilökohtainen Nuotti-valmentaja. Lähetettä tai B-lausuntoa ei tarvita.
– Valmennuksen on tarkoitus auttaa minua työelämään. Minulla ei ole sitä takana ollenkaan, ja se on ollut itselleni iso mörkö, Pirttiniemi sanoo.
Pirttiniemi korostaa, että se, että hän nyt pärjää paremmin, on monen tahon tarjoaman avun ja tuen summa.
– Nuotti-valmennus ei ole mikään ihmelääke, vaikka voikin auttaa elämän eri osa-alueilla. Itselleni se on ollut tärkeä apu työelämän pelkojen taltuttamisessa ja oman suunnan löytämisessä.
Pirttiniemen Nuotti-valmentajana toimii Kiipulasäätiön Tanja Siltala.
– Valmennus on hyvin konkreettista. Ei vain puhuta, vaan tehdään, harjoitellaan ja selvitellään yhdessä asioita.
Valmennus alkaa omien tavoitteiden löytämisellä. Valmentaja tulee nuoren luokse: kotiin, lähikirjastoon tai vaikka kahvilaan.
– Paljon on ahdistusoireilua ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Asioiden hoitaminen, puhelimessa puhuminen tai ihmisten ilmoilla oleminen voivat olla tosi ison kynnyksen takana, Siltala kertoo.
Viime vuonna Nuotti-valmennukseen osallistui koko maassa yli 9000 nuorta, lähes kaksi tuhatta enemmän kuin edellisenä vuonna.
– Mietimme isoja tavoitteita, mutta myös pieniä askeleita, jotka vievät niiden suuntaan. Yllättävän usein eteenpäin pääsy on aika pienestäkin kiinni: että joku uskoo sinuun, on vierellä ja rohkaisee, Siltala sanoo.
”Keskittyminen pelkän ahdistuksen hoitoon ei ole tarkoituksenmukaista, jos nykytilanteen syille ei tehdä mitään”
Sekä Terhi Aalto-Setälä ja SOS-Lapsikylän psykologi Miila Paldanius näkevät, että nuorten on hankala luovia maailmassa, jossa epävarmuus on arkea ja kaikki tuntuu muuttuvan koko ajan.
Paldaniuksesta nuorten ahdistusta ei pitäisi katsoa kokonaisuudesta irrallaan, sillä se on oire yhteiskunnan laajemmista ongelmista, hätähuuto.
– Moni kärsii esimerkiksi sosiaalisesta jännittämisestä. Kouluympäristöstä on kuitenkin luotu sellainen, että monen nuoren on mahdoton saada siellä omaa potentiaaliaan näkyville, pärjätä tai voida hyvin, Paldanius sanoo.
Se, että yhä useampi nuori oireilee ahdistuksella, voi Paldaniuksesta olla merkki siitä, että useammalla tärkeällä alueella on epäonnistuttu tarjoamaan nuorelle sopivat edellytykset kasvaa ja kehittyä.
– Keskittyminen pelkän ahdistuksen hoitoon ei ole tarkoituksenmukaista, jos yhteiskunnalliselle ongelmalle ja nykytilanteen syille ei tehdä mitään. Katsomme silloin väärään suuntaan ja vieritämme aikuisten vastuuta nuorten harteille, hän pohtii.