Kaupunkilaisten näkemykset Jyväskylän säästökuurin kohteista otetaan huomioon sopeutustoimien valmistelussa, lupaa kaupungin talousjohtaja Vesa Voutilainen.
Jyväskylän kaupungin täytyy tehdä lähimpien kolmen vuoden aikana talouteensa noin 40 miljoonan euron säästöt. Taloutta heikentää erityisesti kaupungin saamien valtionosuuksien merkittävä pieneneminen hyvinvointiuudistuksen jälkeen.
Jyväskyläläiset pääsevät parhaillaan ottamaan kantaa ulkopuolisen konsultin tekemiin säästöehdotuksiin eli sopeuttamistoimiin kaupungin nettisivuilla.
Talousjohtaja arvelee, että kaupunkilaiset tuovat esiin näkökulmia, joita ulkopuolinen konsultti tai valmistelevat virkamiehet eivät ole osanneet nostaa esiin.
Asukaskyselyn vastaukset jaetaan lautakunnille ja johtokunnille taustamateriaaliksi talousarviotyöhön, Vesa Voutilainen kertoo.
– Kyllä näitä hyvin tarkasti siellä lautakuntien ja johtokuntien työstössä tarkastellaan ja hyödynnetään, hän uskoo.
Työstö käynnistyy sen jälkeen, kun kaupunginhallitus on laatinut talousarviokehyksen ja siihen liittyvän talousarvio-ohjeen. Hallitus julkistaa talousarviokehyksensä 5. kesäkuuta.
– Meidän pitää tehdä vaikutusarviointia siitä, millä toimenpiteillä olisi mahdollisimman vähäiset negatiiviset vaikutukset palvelujen tasoon, Voutilainen toteaa.
Maanantai-iltaan mennessä noin 2500 kaupunkilaista oli jo jättänyt nettisivulle arvionsa Jyväskylän säästölistasta ja sen kohteista.
Kommentointiaikaa on toukokuun 25. päivään saakka.
Talousjohtaja toivoo kapunkilaisten esittävän omia vaihtoehtojaan säästöille eikä pelkästään ilmoitusta siitä, mistä ei saa säästää.
– Tällaisia vaihtoehtoja kuullaan nyt kyllä tarkalla korvalla.