Hyppää sisältöön

Analyysi: Käärijä vankisti asemaansa yleisön suosikkina

Euroviisujen ensimmäinen semifinaali osoitti, kuinka suuri suosio Käärijällä on, kirjoittaa Ylen euroviisutoimittaja Ville Vedenpää.

Käärijän valtava varjo taustakankaalla.
Käärijä esiintyi Liverpoolin Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa. Kuva: Corinne Cumming / EBU
Ville Vedenpää

LIVERPOOL

Euroviisujen tiistain ensimmäisessä semifinaalissa ei jäänyt epäselväksi, mikä esitys oli eniten yleisön mieleen.

Liverpoolin areenan yleisö mylvi jo ennen Suomen Käärijän esitystä kovemmin kuin kertaakaan aiemmin illan aikana, cha cha cha -huudot raikuivat hallissa ja suosionosoitukset olivat pidemmän kuin kenelläkään muulla.

Ylen euroviisukommentaattori Mikko Silvennoinen totesi esityksen päätteeksi, että selostamo tärisi yleisön pomppiessa esityksen mukana Liverpoolin areenalla.

Kun juontaja ilmoitti Suomen jatkoon pääsystä, yleisön aplodeista ei meinannut tulla loppua.

Yleisö yltyy hurjiin suosionosoituksiin Käärijän esityksen jälkeen.

Jo ennen kisaa oli ennustettu, että Käärijä tulee olemaan viisujen yleisösuosikki. Monet ovat arvelleet, että Suomi saa enemmän ääniä yleisöltä kuin viisujen ennakkosuosikki Ruotsin Loreen. Tiistain semifinaalin yleisö osoitti arvailut todeksi.

Myös somessa Käärijän esitystä on hehkutettu laajasti. Sitä on kuvailtu sanoilla energinen, viihdyttävä, hauska, omaperäinen ja jopa ikoninen. Monen mielestä Cha cha cha tuo elämään kolme minuuttia iloa, mitä tähän maailmanaikaan tarvitaan.

Fanipalstojen keskusteluissa vastakkainasettelu Suomen ja Ruotsin välillä kiihtyi välittömästä tiistain semifinaalin jälkeen.

Joidenkin mielestä Loreen on suvereeni esiintyjä, kun taas Käärijän laulutaidoissa on toivomisen varaa. Toiset sanovat, että Ruotsin esitys on tylsä ja Suomi tuo kisaan jotain uutta.

Liverpoolin lehdistökeskuksessa toimittajakollegat tulivat sanomaan, että he toivovat Suomelle toista voittoa. Se on teidän vuoronne, arvio kuului.

Lauantaina nähdään kumpi vie voiton Pohjoismaiden viisuesitysten laatikkokisassa.

Suomi ja Käärijä ovat valmiita voittoon.

Seuraa kaikki kisaviikon käänteet täältä.

Voit keskustella aiheesta 11.5. kello 23 saakka.

Katso videolta Käärijän esitys semifinaalissa.

Suosittelemme