Hyppää sisältöön

Wagner-pomo Prigožin pilkkaa jo Putinia – Venäjä-tutkija kuvailee karkeaa kritiikkiä pyhäinhäväistykseksi

Palkkasotilasyhtiö Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin julkaisi tiistain voitonpäivänä videon, jolla hänen on tulkittu kyseenalaistavan Putinin arviointikyvyn.

Wagner-pomo Prigožin kritisoi Putinia.
Alina Mäkynen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltalaisen ajatushautomon ISW:n mukaan venäläisen palkkasotilasyhtiön Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin hyökkäsi sanallisesti presidentti Vladimir Putinia vastaan tiistaina julkaistulla videollaan.

ISW:n mukaan Prigožin viittasi todennäköisesti Putiniin puhuessaan ”onnellisesta isoisästä”, joka ”ajattelee, mikä hänelle on hyväksi”. Prigožin myös kysyi retorisesti, mitä Venäjän ja tulevien sukupolvien pitäisi tehdä ja kuinka Venäjä voi voittaa sodan, jos ”isoisä” osoittautuu ”täydelliseksi kusipääksi”.

ISW pohjaa tietonsa maanpaossa toimivan venäläisen uutissivuston Meduzan julkaisemaan videoon.

Prigožin on jo useasti aiemmin kritisoinut Venäjän sodanjohtoa, mutta ei itse Putinia. Tälläkään kertaa hän ei maininnut Putinia nimeltä.

Venäjällä vietettiin tiistaina Venäjän johdolle ideologisesti tärkeää voitonpäivän juhlaa. Prigožin totesi puheenvuorossaan myös, että tiettyjen, nimeämättömien henkilöiden pitäisi lopettaa ”leveily Punaisella torilla”. ISW tulkitsee Prigožin viitanneen tällä Putiniin ja Venäjän puolustusministeriön johtohenkilöihin.

– Jos Kreml ei vastaa Prigožinin kritiikkiin, se voi heikentää Putinin hallinnossa vallitsevaa normia, jossa presidenttiä ei sovi kritisoida suoraan, ISW kirjoittaa.

Venäjä-tutkija: Pyhäinhäväistys Putinia kohtaan

Se, että Prigožin kritisoi näin näkyvästi ja karkealla tavalla Putinia, on pyhäinhäväistys presidenttiä kohtaan, sanoo Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro Ylen aamussa.

Kangaspuron mukaan on kiinnostavaa nähdä, menikö Prigožin kommenteissaan jo liian pitkälle.

– Onko hän kiihdyttänyt itsensä raivoon, jossa on lipsauttanut asioita, joita hän ei saisi sanoa ja saanut Putinin näyttämään heikolta niiden silmissä, jotka ovat ulostuloa seuranneet.

– Onko kysymys siitä, että peluuttaminen on lähtenyt Putinin käsistä ja että Putinin asema olisi heikentynyt. Vai onko tapahtunut erehdys, joka tullaan korjaamaan jossakin vaiheessa, Kangaspuro jatkaa.

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro kommentoi Jevgeni Prigožinin puheita Ylen aamussa keskiviikkona.

Lisätty tieto uutissivusto Meduzan julkaisemasta videosta kello 9.20. Muutettu sana pyhäinloukkaus oikeaan muotoon pyhäinhäväistys kello 10.19. Korjattu virheellistä käännöstä muodosta ”luulee olevansa hyvä” muotoon ”ajattelee, mikä hänelle on hyväksi” kello 12.41.

Suosittelemme