Hyppää sisältöön

Jalkapallohallin rakentaminen Laukaan liikuntapuistossa alkaa kesällä: “Ei huippuhanke, mutta toteuttamiskelpoinen”, sanoo yhtiön vetäjä

”Mini-Hippokseksi” Jyväskylän liikuntahankkeen jalanjäljissä ristittyyn liikuntakeskittymään on tulossa jalkapallohalli ja monitoimiareena.

Asvalttipintainen pump track -pyöräilyrata.
Laukaan kunta on satsannut liikuntapuistoon Leppävedellä jo huomattavasti. Alueelle on valmistunut muun muassa tekonurmikenttä, jääkiekkokaukalo, pump track -rata sekä ulkokuntoilupaikkoja. Kuva: Annika Rantanen / Yle
Annika Rantanen

Leppäveden liikuntakiinteistöjen rakentaminen Laukaaseen ehti päätöksenteosta käydyn valitusprosessin takia venyä vuosia. Valitusasia tuli päätökseen syksyllä (Laukaan kunta) ja kevään ajan kunnassa on odotettu uutista rakentajasta ja urakan aloituksesta.

Hanke on puhuttanut kuntalaisia muun muassa siihen liittyvien taloudellisten sitoutumusten vuoksi. Lisäksi huolta on aiheuttanut talousvaikeuksien kanssa kamppailevan salibandyseura Happeen osuus.

”Ei enää pahin mahdollinen aika”

Laukaa on ryhtymässä viiden prosentin osuudella osakkaaksi kiinteistöyhtiöön, joka toimii jalkapallohallin ja monitoimiareenan rakennuttajana. Kunta vuokraa hallin vuorot rakennuttajayhtiöltä 750 000 eurolla, ja vuokraa ne eteenpäin kiinteistöä pyörittävälle operaattoriyhtiölle.

Operaattoriyhtiötä kokoaa jyväskyläläinen Happee, ja mukaan on haettu sijoittajia. Operaattori maksaa kunnalle tilojen käytöstä vuokraa samat 750 000 euroa, johon lisätään ylläpitokulut.

Rakentaminen on alkamassa kesällä, sanoo kiinteistöyhtiötä luotsaava Jaakko Kurikka. Kurikan mukaan hanke ei ole yhtiölle ”huippuhanke, mutta toteuttamiskelpoinen”. Kokonaiskustannusarviota hän ei avaa.

– Rakennuskustannukset ovat nousseet siitä, mikä tilanne oli, kun hanketta aloitettiin. Mutta aika ei ole enää pahin mahdollinen. Rakentamiskustannukset ovat uudestaan laskussa, ja tunnelin päässä on valoa, Kurikka sanoo.

Kunta katsoo eteenpäin

Laukaan kunnanhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Sakari Suomala sanoo, että kunta odottaa rakennuslupahakemusta sekä Happeen puolelta tietoja hallitoimintoja pyörittävästä yhtiöstä.

– On ymmärrettävää, että asia pohdituttaa, kun käynnissä on talouden tasapainottaminen. Sopimus asiassa on kuitenkin tehty ja kunta vie hanketta eteenpäin, Suomala sanoo.

Kyltti, jossa lukee työmaa-alue keskellä hiekkamonttua.
Liikuntapuiston alueelle on tuotu työmaasta kertovia kylttejä. Kuva: Annika Rantanen / Yle

Suomalan mukaan riski piilee operaattorin kyvyssä maksaa vuokraa. Operaattorin ja kunnan välinen vuokrasopimus on Suomalan mukaan vakuudeton.

– Jos kävisi niin, että operaattori ei menesty, on kunnan löydettävä uusi toimija, Suomala sanoo.

Happeen puolelta hanketta vetävä Pasi Kotilainen sanoo, että seurassakin odotetaan rakentamisen aloitusta. Sitä ennen kerrottavaa ei ole.

– Asiasta on aikanaan tehty perusteellinen pohjatyö kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Myös odotusaika on käytetty hyödyksi. Seuran taloudellinen tilannekin on parempi kuin hankkeesta päätettäessä oli, Kotilainen toteaa.

Suosittelemme