Hyppää sisältöön

Metsokanta Lapissa kohtalaisen hyvä – soidinpaikkojen tarkastukset käynnissä

Tänä keväänä tarkastettavia soidinpaikkoja on Lapin alueella yhteensä 177.

Ruskeakuviollinen koppelo seisoo lumisessa metsässä.
Metsotiheys Lapissa oli viime vuonna 5,2 yksikköä neliökilometrillä, kertoo Metsähallitus. Kuva: Kuvaaja Susanna Tervasmäki
Karoliina Kotala
Avaa Yle-sovelluksessa

Metsähallituksen vuosittain Lapin monikäyttömetsissä toteuttamat metson soidinpaikkojen tarkastukset alkavat olla loppusuoralla. Soidinpaikkoja tarkastetaan Lapissa 15.4.–15.5. välisenä aikana.

Soidintarkastusten tavoitteena on muun muassa tarkastaa soidinpaikkojen sijainti ja metsojen määrä. Lisäksi halutaan seurata metsätalouden vaikutuksia metson soidinpaikkojen säilymiseen.

Lapissa hyvä metsokanta

Lapin metsokanta voi Metsähallituksen mukaan kohtuullisen hyvin, vaikka tarkastettavia soidinpaikkoja on tänä keväänä hieman viime vuotta vähemmän, yhteensä 177.

Lapin metsokannan kohtuullisen hyvästä tilanteesta kertoo riistakolmioiden avulla laskettava metsotiheys, joka vuonna 2022 oli Lapin alueella 5,2 yksikköä neliökilometrillä.

Havaintoretkelle lähdetään jo aamuyöllä

Metsäasiantuntijat liikkuvat tarkastuskäynneille kävellen, suksin tai kelkalla. Pyrkimyksenä on tarkastaa kaikki paikat, joihin keliolosuhteiden puitteissa pääsee. Soidinmenot nähdäkseen täytyy liikkeellä olla jo aamuyöllä, vaikka otollisella kelillä soidin voi joskus olla vielä aamupäivälläkin käynnissä.

Olemassa olevien soitimien lisäksi Lapin metsäasiantuntijat ovat tänäkin keväänä löytäneet uusia soitimia sekä todenneet vanhojen soidinpaikkojen siirtyneen. Metsähallitus ottaa vastaan myös yksityishenkilöiden tekemiä havaintotietoja soidinpaikoista.

Musta metso kävelee talvisessa metsässä hangella.
Kuva: Kuvaaja Susanna Tervasmäki

Sopeutuvainen metso suosii varttuneita metsiä

Metso kelpuuttaa monikäyttömetsät elinympäristökseen, mutta suosii varttuneita metsiä. Lintuihin törmää kuitenkin usein myös kasvatusmetsissä.

Metso kuuluu Metsähallituksen monikäyttömetsien luonnonhoidon erityisen tärkeisiin lajeihin ja tästä syystä metson soidinalueiden hoidolla on erityisasema riistan elinympäristöjen hoidossa.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.

Suosittelemme sinulle