Jos taitoluisteluvalmentaja Beata Leppilampea pyydettäisiin kuvailemaan heti ensitapaamisen perusteella parilla sanalla, tulisivat mieleen ensimmäisenä valoisuus ja tasapainoisuus.
Vasta alle kolmikymppiseksi hän on kuitenkin ehtinyt elää monipolvisia vaiheita: kurinalaista urheilijan elämää Suomen lisäksi yli kymmenen vuotta Kanadassa sekä lyhyemmät piipahdukset Saksaan ja Karibialle. Onpa hän ehtinyt osallistua Miss Suomi -kisoihinkin ja opiskella urheilutoimittajaksi.
Nyt Beata on parivuotiaan lapsen äiti, joka on vähitellen palaamassa takaisin täysiaikaisesti töihin Myllypuron taitoluisteluklubin päävalmentajaksi.
”On hienoa olla se positiivinen aikuinen lapsen elämässä.”
Uuden sukupolven valmentaja
Loiste silmissä paljastaa Beatan olevan unelmatyönsä parissa. Hän valmentaa yksinluistelijoita, joista nuorimmat ovat nelivuotiaita ja vanhimmat täyttävät kuusitoista.
– Siinä on iso skaala, joten täytyy käyttää myös paljon psykologiaa, miten kohtaa eri-ikäiset ihmiset elämän eri vaiheissa. Henkilökemia luistelijan ja valmentajan välillä on minulle tosi kiehtovaa. Kun tiedän, millaisia valmentajia, varsinkin ulkomailla luistelun parissa on, on hienoa olla se positiivinen aikuinen lapsen elämässä.
Niin. Viime vuosina valmentaminen on ollut esillä vähemmän positiivisessa valossa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että uudenlainen valmentajasukupolvi ja metodit valtaavat alaa.
– Suomessa vanhemmat valmentajat, kuten äitini, ovat kertoneet, että heitä koulutettiin tähän. Että ei saa olla kiltti vaan pitää olla tiukka. Suon heille siksi vähän sääliä. Nyt kun ollaan viisastuttu, uskon, ettei sieltä enää tule haitallista tapaa valmentaa. Ja on monia kaltaisiani, jotka menisivät puuttumaan, jos lasta kohdellaan kaltoin.
Ei vain luistelua, vaan koko elämää varten
Beata näkee roolinsa luistelijoiden kanssa huomattavasti laajemmin kuin tekniikan hiojana.
– En ole täällä pelkästään opettamassa luistelua, vaan olen myös se, kenen kanssa he viettävät tosi paljon aikaa ja jolla on iso vaikutusvalta heidän itseluottamukseensa. Haluan kasvattaa hyviä tyyppejä enkä vain hyviä luistelijoita. Olen ylpeä siitä, että valmennettavat luottavat minuun ja haluan olla sellainen, etten tuomitse mistään.
Voi olla kova paikka, jos toivottua urheilumenestystä ei tulekaan. Beatalla on siitä myös omakohtaista kokemusta. Siksi hän haluaa kannustaa luistelijoita näkemään myös kaiken sen, mitä harrastus antaa ystävien, fyysisen kunnon, itseluottamuksen, esiintymiskokemuksen ja paineensietokyvyn osalta.
– Meillä on kaikilla fyysinen raja, joka tulee jossakin kohdassa vastaan ja se on hyvä tunnistaa. Itselleni valmentaja sanoi kilpaurani loppusuoralla, että ”vitsit Beata, jos olisit kymmenen senttiä lyhyempi, olisit maailmanmestari”. Sehän on fysiikkaa. Mitä isompi ja pidempi luistelija olet, sitä hitaammin pyörit itsesi ympäri. Ehkä siitä tuli itselle se herääminen, ja meni pari kuukautta, kun sitten päätin lopettaa. Nyt tykkään, että olen pitkä, mutta pitkään pidin sitä kauheana kirouksena.
”Kun päätin lopettaa, koin, että olin täysin epäonnistunut, eikä mikään, mitä halusin saavuttaa, tapahtunutkaan.”
Kanadasta Karibian kautta Suomeen
Kanada on Beatalle edelleen rakas paikka.
– Me asuttiin Vancouverissa. Se on mielestäni edelleen yksi kauneimmista kaupungeista. Kävin siellä koulut, olin high schoolissa ja yliopistossa. Suurkaupungissa asuminen antoi tosi paljon rohkeutta ja itsevarmuutta. Opetus on enemmän jenkkityylistä ja koulussakin opetellaan julkista puhumista. Olen saanut sieltä hyviä oppeja tänne.
Isä ja pikkusisko asuvat edelleen Kanadassa.
– Pikkusisko on kuin paras ystävä ja on harmillista, että hän on siellä. Mutta kyllä hänkin käy aika paljon täällä. Ja kun järjestää häitä ja ristiäisiä, niin saa sukulaiset kotiin, Beata nauraa.
– Silloin kun päätin lopettaa, koin, että olin täysin epäonnistunut, eikä mikään, mitä halusin saavuttaa, tapahtunutkaan. Sitten aloin nähdä kaverilla Instagramissa upeita rantakuvia ja kysyin, että mitä teet, missä olet. Hän kertoi tekevänsä jääshowta risteilylaivalla ja sain yhteystiedot. Oli hyvä, että huomasin sen niin pian, kun kunto oli vielä hyvä ja pystyin tekemään kolmoishyppyjä, koska vaatimustaso risteilijöillä on kova. Hyvästelin sisarukset, poikaystävän ja ystävät, ja sanoin, että nähdään puolen vuoden päästä.
”Rakastuin luistelemiseen uudestaan.”
Lähteminen oli hyvä päätös.
– Rakastuin luistelemiseen uudestaan, kun ei ollut kisapainetta ja sai vain esiintyä. Kahtena päivänä viikossa oli esityspäivä. Muuten asuimme risteilylaivassa, ja kävimme muun muassa Meksikossa, Jamaikalla, Belizessä ja Hondurasissa. Saimme vapaapäivinä käydä vapaasti maissa tutkimassa, ja lisäksi hommasta tienasi ihan mukavasti. Superhauska ensimmäinen virallinen työpaikka, josta saattoi saada ehkä vähän epärealistisen kuvan työelämästä, Beata nauraa.
Karibia-pestin aikana poikaystävästään eronnut Beata pohti tulevaisuuttaan.
– Minun piti tulla vain kesäksi Suomeen. Sitten äitini vinkkasi Miss Suomi -kilpailuista ja jäinkin sen myötä tänne, ja rupesin valmentamaan. Siinä vaiheessa opiskelin myös urheilutoimittajaksi.
– Vaikka olin ennen lähtöä ajatellut, että voisin asettua Kanadaan, tuntui, että Suomessa oli paremmat mahdollisuudet verkostoitua. Ja varsinkin nyt kun on lapsi, asioita katsoo eri perspektiivistä.
Omaa nimeä kantava leiri on yksi unelmien täyttymys
Jo viidettä kertaa järjestettävä Beatan omaa nimeä kantava taitoluisteluleiri Leppävirralla sai vain parissa päivässä ennätysmäärän ilmoittautuneita. Mukana ovat ensimmäistä kertaa myös Beatan ystävä Kiira Korpi ja esiintymistä opettamassa aviomies Mikko Leppilampi.
– Olen leiristä tosi innoissani. Seuraharjoittelu on tarkkaan määriteltyä tasotesteineen, ei ole hirveästi aikaa fiilistellä. Leirillä kasvatetaan itseluottamusta ja löydetään taas ilo olla jäällä. Samalla opitaan ihan sikana. Kaikki oppivat paremmin, kun on hauskaa.
Katso tästä koko Puoli seitsemän -lähetys:
Muokattu 15.5.2023 kello 19.15: Lisätty linkki Puoli seitsemän -ohjelmaan Yle Areenassa.