Tänä lukuvuonna Aalto-yliopisto ja Tampereen yliopisto ovat järjestäneet kansainvälisille opiskelijoille suunnattuja polkuopintoja.
Polkuopinnoissa on ollut kyse täydennyskoulutuksena tuotetusta 30 opintopisteen kokonaisuudesta. Se maksaa osallistujille 5 500 euroa. Polkuopinnot ovat vaihtoehtoinen reitti tutkinto-opiskelijaksi, ja niitä onkin käytetty opiskelijavalintaväylänä Tampereen yliopistoon.
Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja ylioppilaskuntien mukaan toiminta on ristiriidassa yliopistolain kanssa, jossa säädetään opiskelijavalinnan maksuttomuudesta. SYL vastustaa maksullisten polkujen mahdollistamista.
– Opiskelijavalinnan pitäisi olla maksutonta kaikille. Opiskelijoiden ei pitäisi joutua laittamaan omaa rahaa siihen, pääsevätkö he korkeakouluun vai ei, sanoo SYLin koulutuspolitiikan asiantuntija Heidi Rättyä.
Rättyä painottaa, että osallistuminen polkuopintoihin on huomattavasti kalliimpaa kuin esimerkiksi avoimen yliopiston valintaväylälle osallistuminen.
Avoimessa yliopistossa opintojen maksimihinta on 15 euroa opintopisteeltä. Polkuopintojen kohdalla yksi opintopiste maksoi peräti 16 kertaa enemmän kuin avoimessa yliopistossa.
– Opiskelupaikan ostaminen Suomen järjestelmässä on kyseenalaista. Tulijoita on paljon, eikä paikkoja ole kaikille, Rättyä sanoo.
Lisäksi yliopistolaissa todetaan, ettei tilauskoulutusta saa käyttää opiskelijavalinnan kiertämiseen.
Opintojen järjestämistä on ihmetellyt myös opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Atte Jääskeläinen.
Suunnittelu on ollut SYLin mielestä salakavalaa
SYL ja ylioppilaskunnat kritisoivat myös tapaa, jolla uutta opiskelijavalintaväylää on valmisteltu.
– Maksullista väylää on edistetty vähän salakavalastikin. Asiasta tai sen oikeudenmukaisuudesta ei ole käyty laajempaa keskustelua. Keskustelu on käyty ainoastaan koulutusohjelmatasolla, Rättyä sanoo.
Väylää on kehitetty työ- ja elinkeinoministeriön Talent Boost -ohjelman puitteissa. Sen toteuttamisesta on sovittu opetus- ja kulttuuriministeriön ja Aalto-yliopiston tulossopimuksessa. Talent Boost -ohjelman tarkoituksena on edistää kansainvälisten osaajien osaajien Suomeen houkuttelua, maahanmuuttoa ja Suomeen juurtumista.
Polkuopintoina suoritettavaa täydennyskoulutusta pyritään SYLin mukaan laajentamaan Oulun, Itä-Suomen ja LUT-yliopistoihin sekä tekniikan alan ulkopuolelle Aallon kauppakorkeakouluun.