Länsi-Suomen syyttäjäalueelle on siirtynyt syyteharkintaan poikkeuksellisen suuri törkeä paritusrikos.
Suomalais-thaimaalaisen pariskunnan epäillään pyörittäneen paritustoimintaa thaihierontaliikkeissä kuudella paikkakunnalla vuodesta 2014 alkaen. Toinen pääepäillyistä on 57-vuotias ja toinen hieman yli 60-vuotias.
Naisen epäillään alivuokranneen thai-hierontaliiketiloja Joensuussa, Kuopiossa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Kokkolassa ja Seinäjoella. Määräaikaiset vuokrasopimukset olivat kestoltaan muutamasta viikosta kuukauteen.
Vuokralaiset olivat kotoisin Thaimaasta. He myivät liiketiloissa seksipalveluita, mistä epäillyt saivat taloudellista hyötyä.
– Epäillyt tiesivät, että huoneistoissa harjoitettiin seksikauppaa. Epäilemme myös, että he auttoivat osaa asianomistajista myynti-ilmoitusten tekemisessä seksinmyyntisivustoille, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Hannu Kortelainen kertoo tiedotteessa.
Kortelainen kertoo Ylelle, että toiminnassa oli mukana kymmeniä naisia, jotka kiersivät eri kaupungeissa. Hänen mukaansa seksityötä tehneiden naisten tarkkaa määrää on vaikea sanoa. Jutun tutkinnassa on kuultu noin kymmentä asianomistajaa, kertoo Kortelainen.
Esitutkinnassa ei havaittu viitteitä siitä, että naisia olisi pakotettu tai erehdytetty seksityöhön. Monet asianomistajista olivat tulleet Suomen alun perin avioliiton tai parisuhteen takia.
Asianomistajat aloittivat seksityön parisuhteen päättymisen jälkeen, kun heidän taloudellinen tilanteensa heikkeni. Heillä ei ollut koulutusta tai kielitaitoa, joka olisi auttanut muunlaisen työn saamisessa.
– Tällainen yhteiskunnasta syrjäytyminen on varsin yleistä thaimaalaisilla seksityöläisillä Suomessa. Sisäministeriö teki 15 vuotta sitten selvityksen heidän asemastaan Suomessa, eikä tilanne ole juurikaan parantunut noista ajoista, sanoo tutkinnanjohtaja Kortelainen.
Kello 11.59 12.5.2023 lisätty poliisin kommentti seksityötä tehneiden naisten määrästä.