Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kevään uusien ylioppilaiden nimet julkaistiin tänään tiistaina. Kolmen vuoden aherrus on monella viimein paketissa.
Lukiotaipaleelle mahtuu kuitenkin paljon muutakin kuin koeviikkoja ja läksyjen tekemistä.
Tamperelaiselle Astor Heermanille, 19, lukio merkitsee ennen kaikkea ystävien löytämistä ja oman ujouden ylittämistä.
Hatanpään lukion musiikkilinjalta valmistuneelle nuorelle kavereiden löytyminen ei ole aina ollut itsestäänselvyys.
– Lapsesta asti olen tuntenut erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta. Minua on syrjitty ja jätetty ulkopuolelle. Oli tavallaan sellainen alien-olo.
Musiikki auttoi löytämään ystävät
Heerman haki peruskoulun jälkeen musiikkilukioon, sillä hän uskoi löytävänsä sieltä samankaltaisia ihmisiä.
Ensimmäinen lukiovuosi oli vielä vaikea. Tiukka opiskelutahti vei aikaa ja energiaa.
– Olin niin tottunut yksinäisyyteen, että jotenkin olin vieläkin sellaisessa kuplassa.
Toisena opiskeluvuotena pakollisten kurssien määrä väheni, ja tilalle tuli musiikin kursseja. Yhteys toisiin opiskelijoihin syntyi musiikin kautta, yhteisten bändiprojektien ja keikkojen avulla.
Heerman tunsi ensimmäistä kertaa kuuluvansa todella yhteisöön.
– Musiikki mahdollisti sen, että sain ja pystyin tutustumaan mahtaviin tyyppeihin koulussa. Se on ollut ihan huikeaa.
Kaverit rohkaisivat
Lukiosta löytyneet ystävät ja yhteisö rohkaisivat Heermania tavoittelemaan unelmiaan yhä ahkerammin. Haasteet ja riskien ottaminen eivät enää tuntuneet pelottavilta.
Lukiossa Heerman alkoi haaveilla siitä, että hän uskaltaisi vielä joku päivä soittamisen lisäksi laulaa julkisesti. Abivuoden syksyllä hänelle tarjoutui kouluprojektissa mahdollisuus päästä laulamaan solistina.
Heerman tarttui tilaisuuteen, ja keikka poiki paljon hyvää palautetta.
– Se tuntui tosi hyvältä. Ajattelin, että tällaista lukion olisi pitänyt olla jo alusta asti.
Oppitunneilla kertyi onnistumisia
Astor Heerman pitää erikoislukioiden antamia mahdollisuuksia tärkeinä. Niissä nuori pääsee sellaisen asian pariin, joka kiinnostaa ja josta saa onnistumisen kokemuksia. Onnistumiset taas ruokkivat itsetuntoa.
Suomessa on useita erikoislukioita, joissa opiskelijat noudattavat valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta poikkeavaa opetussuunnitelmaa. Opetus voi painottua esimerkiksi musiikkiin, urheiluun tai ilmaisutaitoon. Tällaisilla kursseilla voi korvata joidenkin muiden pakollisten oppiaineiden kursseja.
Heerman kuvailee musiikin myös lieventäneen stressiä opiskelupaineiden keskellä.
– Pidin siitä, että lukiossa painotettiin jotakin sellaista, missä olin itse hyvä.
Ei vain opiskelua ja pänttäämistä
Heerman kertoo kirjoittaneensa ylioppilaskirjoituksista ”keskinkertaiset paperit”. Kirjoitukset jännittivät, mutta hän ei halunnut ottaa liikaa paineita.
Heermanilla on lapsena todettu ADHD:n tarkkaamaton muoto eli ADD. Se voi vahvistaa keskittymiskykyä omiin kiinnostuksen kohteisiin. Vastaavasti tarkkaavaisuus voi kärsiä sellaisten asioiden yhteydessä, jotka eivät ole mielenkiinnon kohteita, Heerman kuvailee.
– Jokainen tarkkaavaisuushäiriön kanssa elävä tietää, miten monta asiaa voi mennä pieleen uudessa jännittävässä tilanteessa niin kuin yo-kirjoitukset, hän toteaa.
Kirjoituksia tärkeämpänä Astor Heerman pitää ihmissuhteiden löytymistä.
– Oivalsin, että lukio ei ole ainoastaan opiskelun ja pänttäämisen paikka, vaan se on ihmissuhteiden löytämisen ja ylläpitämisen paikka.
Tuhannet valmistuvat tänä keväänä
Astor Heerman on yksi kevään yli 25 000 ylioppilaasta. Hänen nimensä ja muut valkolakin saajat löydät Ylen Valmistuneiden koneesta.
Pääset koneeseen klikkaamalla ylioppilaslakkia.
Yle tuo ensimmäistä kertaa kaikki valmistuneet yhteiseen koneeseen. Ylioppilaiden nimet julkaistaan koneessa tänään tiistaina, 16. toukokuuta. Kone täydentyy ammattiin valmistuneiden nimillä 8. kesäkuuta.
Näet nyt koneesta ylioppilaiden nimet sekä tilastotietoa Suomen kaikista lukioista. Koneesta löydät myös tiedot kevään keskimääräisistä arvosanoista ja valmistuneiden määristä.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Mikä on ollut sinulle tärkeintä opiskeluvuosien aikana? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 17.5. kello 23:een saakka.