Korvasienikausi on alkanut Pohjois-Karjalassa
Korvasieni on kevään ensimmäinen sieniherkku, joka ikävä kyllä on käsittelemättömänä tappavan myrkyllinen.
Pohjois-Karjalan Marttojen kotipuutarha- ja ympäristöasiantuntija Maarit Sallinen-Uusoksa etsi korvasieniä perjantaiaamuna Onttolan Lykynlammelta, hyvinkin otollisesta kasvupaikasta.
– Tässä juuri kävellään tämmöistä vähän hakkuuaukeaa ja täällä on hiekkapohja alla. Sitten on myös paljastuneita kohtia. On laikutettua aluetta ja metsätyökoneen uraa. Periaatteessa tämä voisi olla hyvää maastoa, mutta korvasieni on vaikea löytää.
Maarit Sallinen-Uusoksa kertoo, että koivun hiirenkorvat ja korvasienet ilmestyvät yleensä samaan aikaan.
– Nyt täällä alkaa olla hiirenkorvalla, mutta niin kuin sieniasioissa yleensä tiedetään, ne eivät ole koskaan olleet vakioita. Riippuu myös siitä, onko kosteutta ja lämpöä.
Ohjeet korvasienestykseen ja sienten käsittelyyn löytyvät Marttojen sivuilta.