Varsinais-Suomen käräjäoikeus aloittaa maanantaina poikkeuksellisen yrityssalaisuuden rikkomista koskevan tapauksen käsittelyn. Meyer Turku -telakkayhtiöllä työskennelleen miehen epäillään varastaneen yhtiön liikesalaisuuksia ja hyödyntäneen niitä omassa yritystoiminnassaan.
Alkuperäinen syytetty henkilö on tutkinnan aikana menehtynyt ja vastaajana käsittelyssä on nyt hänen omistamansa yritys ja miehen kuolinpesä. Tämän vuoksi oikeudenkäynnissä on enää kysymys yritykseen ja kuolinpesään kohdistettu vahingonkorvausvaatimus ja vaatimus tietokoneen ja kovalevyn menettämisestä.
Syytetty mies työskenteli Meyerin telakalla 31. joulukuuta 2017 asti ja tämän jälkeen Royal Caribbean -varustamolla 29. kesäkuuta 2018 asti. Hänellä on ollut pääsy ulkopuolisilta suojattuun Meyerin ja Royalin verkkolevyyn ja tiedostonhallintaohjelmaan, joiden sisällöstä hän on tehnyt kopioita.
Tietoja on syyttäjän mukaan luovutettu miehen omistamalle konsulttiyhtiölle, joka on saanut niistä oikeudetonta hyötyä osakseen.
Meyer vaatii vastaajilta viiden miljoonan euron hyvitystä ja vajaan sadan tuhannen euron vahingonkorvauksia viivästyskorkoineen vuodesta 2017 lukien. Lisäksi yhtiö vaatii oikeudenkäyntikulujen korvaamista.
Vastaajat ovat kiistäneet asiassa esitetyt vaatimukset.
Käräjäoikeuden mukaan osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että alkuperäinen vastaaja on kopioinut tiedostoja, mutta riitainen seikka on, olivatko kopioidut tiedostot luonteeltaan liikesalaisuuksia.
Käsittelylle on varattu käräjäoikeudessa seitsemän päivää toukokuun lopun aikana.