Suomalaisen talousvaikuttamisen jättiläinen Björn Wahlroos vetäytyy ensi viikolla viimeisestäkin suuryrityksen hallituksen puheenjohtajuudesta, kun Sammon yhtiökokous järjestetään keskiviikkona.
– Vain Suomessa tittelit merkitsevät mitään, Wahlroos sanoi Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa.
Sammon tulevaisuutta ja pääkonttorin paikkaa on arvuuteltu jo pitkään.
– Sampo on ja pysyy Suomessa, Wahlroos vakuutti.
”Olen tavannut kadulla jonkun hallitusneuvottelijan”
Wahlroos on seurannut toiveikkaana Säätytalon hallitusneuvotteluja. Hän on myös keskustellut joidenkin neuvottelijoiden kanssa.
– Olen tavannut kadulla jonkun hallitusneuvottelijan ja rupatellut kahvilla. Ymmärtääkseni siellä on tekemisen meininki.
Wahlroos toivoo, että hallitus syntyy kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien kesken.
– Kaikki ovat sitä mieltä, ettei edellisen hallituksen tiellä kannata jatkaa.
”Lypsävien lehmien ampuminen täytyy lopettaa”
Talousvaikuttaja katsoo, että verotusta on muutettava ”dramaattisesti”.
– En lähde yksityiskohtiin, mutta on selvää, että verotusta on muutettava dramaattisesti. Me kaikki tiedämme, että tällä verotuksella tämä maa ei lähde kasvuun.
Wahlroos sanoo, että jos verouudistuksia ei ole varaa tehdä kaikille, silloin on syytä tehdä kapeita täsmäuudistuksia.
– Ne tuppaavat osumaan ja niiden pitää osua kaikkein korkeinta tuottavuutta edustaviin sektoreihin ja yksilöihin. Ne ovat tyypillisesti niitä yksilöitä, joita pidetään muutenkin etuoikeutettuina. Tästä syystä ne koetaan epäoikeudenmukaiseksi.
– Ja tämä on se syy, miksi Suomessa ei mene hyvin. Me olemme jatkuvasti ampuneet meidän lypsäviä lehmiä. Meidän täytyy lopettaa lypsylehmien ampuminen ja ymmärtää, että meidän täytyy lähteä mukaan lypsylehmäkisaan Euroopassa, jotta tästä tulisi mitään.
Wahlroosin mukaan myös Ruotsissa ammuttiin vuosikymmenet lypsylehmiä, kunnes ”demarit tekivät täyskäännöksen vuonna 1990”.
– Kaikki suuret verouudistukset kuten lahjaverotuksen, varallisuusverotuksen ja perintöverotuksen poistaminen ovat kaikki demareiden tekemiä.
– Sitten sikäläiset kokoomuslaiset ovat nostaneet työtulovähennystä eli kaikkien vähätuloisempia suosivaa verouudistusta. Lopputulos on ollut loistava, sanoo Wahlroos.
Uskotteko, että Suomi toimisi kuten toivotte?
– Pientä toivoa minulla on nyt tämän hallituksen muodostamisen ympärillä. Toisaalta olen usein sanonut, ettei sillä ole väliä, saadaanko oikeisto- vai vasemmistohallitus, se menee aina yhtä paljon pieleen.
– Jos nyt kerrankin olisi toisin, talousvaikuttaja kuittasi.
Yhteisöverosta hän toteaa näin.
– Jos pysymme nykyisen järjestelmän puitteissa, yhteisöveroa pitäisi tiputtaa 3-4 prosenttiyksikköä, jotta sillä olisi tehoa.
Wahlroosin mukaan monet hallitukset ovat tehneet huonoja päätöksiä, jotka eivät ole auttaneet Suomen taloutta nousemaan, Suomi on 15 viime vuoden ajan jäänyt jälkeen verrokkimaistaan.
Wahlroos kaipaa remonttia työttömyysturvajärjestelmään
Wahlroosin mukaan verotuksen lisäksi uudistamista kaipaa myös suomalainen työttömyysturvajärjestelmä. Uudistaminen pitäisi tehdä porrastamalla ja ”luultavasti myös lyhentämällä” ansiosidonnaista järjestelmää, hän sanoo.
– Kyse on kuukausista ja prosenteista.
– Tärkein mekanismi, jolla ihmiset erkaannutetaan ja vieraannutetaan työnteosta ja yhteiskunnasta, on se, että heidät jätetään liian pitkäksi aikaa istumaan tyhjän päälle. Täytyy kannustaa voimaperäisesti paluuseen työelämään
Mandatum lohkeaa Sammosta syksyllä
Björn Wahlroosin oma vaurastuminen pääsi vauhtiin hänen perustettuaan investointipankki Mandatumin vuonna 1992. Siirryttyään Sampoon hän myi Mandatumin ja sai maksuksi pari prosenttia Sammon osakkeista. Kun Sammon kurssi nousi, Wahlroosista tuli entistä rikkaampi.
Tällä viikolla Mandatumin tulevaisuudesta tuli uutisia, kun Mandatumin syksyllä 2023 tapahtuvasta Helsinki Nasdaq -listautumisesta tuli julkisuuteen Sammon jakautumisesite.
”Minulla on lahja vaimolle salkussa”
Huomenna Suomessa vietetään äitienpäivää. Wahlroos kertoi käyneensä eilen tapaamassa 93-vuotiasta äitiään.
– Kävin eilen äitini luona. Lähden täältä [Ykkösaamun haastattelusta] suoraan Ruotsiin vaimoni kanssa. Minulla on lahja vaimolle salkussa, Wahlroos kertoi.
Voit katsoa tästä koko Ykkösaamu-lähetyksen.