Viestipalveluyritys Twitterin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu mediayhtiö NBCUniversalin mainosjohtaja Linda Yaccarino. Asiasta kertoi ensimmäisenä Wall Street Journal.
Nykyinen toimitusjohtaja Elon Musk on vahvistanut nimitysuutisen.
Musk tviittasi aiemmin palkanneensa uuden toimitusjohtajan Twitterille, mutta ei paljastanut henkilön nimeä. Musk kertoi tämän olevan nainen ja aloittavan tehtävässä noin kuuden viikon päästä.
Muskin mukaan Yaccarino hoitaa pääosin Twitterin liiketoimintaa ja Musk itse keskittyy tuotesuunnitteluun ja uuteen teknologiaan.
Yaccarino on työskennellyt NBCUniversalin palveluksessa kymmenen vuoden ajan ja Wall Street Journalin mukaan hänet tunnetaan tiukkana neuvottelijana, jolla on hyvät suhteet mainosalaan.
CNN kuvailee Yaccarinoa kokeneeksi mediajohtajaksi. Hänen kerrotaan johtavan 2000 hengen kansainvälistä tiimiä, joka on ollut rakentamassa suhteita lukuisiin uusiin media-alustoihin Twitter mukaan luettuna.
Yaccarinon mainittavimmaksi saavutukseksi pitkällä NBCUniversal-uralla CNN mainitsee mainososastolla hänen alaisuudessaan tapahtuneet uudistukset. NBCUniversal kertoi perjantaina, että Yaccarino jättää yhtiön välittömästi.
Yhdysvaltalaismedia Voxin mukaan maan entisen presidentti Donald Trumpin kannattajana pidetty Yaccarino haastatteli Twitterin nykyistä toimitusjohtajaa, Elon Muskia viime kuussa järjestetyssä mainosalan konferenssissa. Voxin mukaan tämä voidaan nähdä tien tasoittamisena yhtiön johtoon astumiselle.
Twitterin taival on ollut epätasainen sen jälkeen, kun Musk otti yhtiön ohjaukseensa viime vuonna.
Esimerkiksi pian Muskin astuttua ruoriin hän erotti koko Twitterin hallituksen, ja noin puolet yhtiön 7 500 työntekijästä sai potkut. Pian Musk kuitenkin pyörsi päätöksensä ja osaa heistä pyydettiin palaamaan töihin.
Epävarmuus on heijastunut myös mainostajien kiinnostukseen.
Ennen Muskin valtakautta mainostulot ovat edustaneet lähes 90:tä prosenttia Twitterin liikevaihdosta. Sadasta suurimmasta silloisesta mainostajasta 37 ei käyttänyt tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtään rahaa Twitter-mainontaan. 24 vähensi mainostustaan 80 prosenttia tai enemmän, kertoo Wall Street Journalin siteeraama analyysiyhtiö Sensor Tower.
Uutista päivitetty 12.5.2023 klo 20.24 lisätiedoilla ja tuoreella kuvalla.