Hyppää sisältöön

Ylen tiedot: Jääkiekkoliitto ei suostunut anteeksipyyntöön – hylkäsi sovintoesityksen epäillyissä rasismitapauksissa

Yhdenvertaisuusvaltuutettu esitti, että Jääkiekkoliiton olisi pyydettävä anteeksi, korjattava käytäntöjä ja maksettava korvauksia syrjinnästä junioripelaajalle ja kielletyistä vastatoimista juniorivalmentajalle.

Jääkiekkohanska ja -maila.
Lahden Pelicansin U13-joukkueen peli keskeytyi viime syksynä. Kuvituskuva. Kuva: All Over Press
Jussi Paasi

Jääkiekkoliitto on Yle Urheilun tietojen mukaan hylännyt yhdenvertaisuusvaltuutetun sovintoesityksen, joka liittyy juniorijääkiekkopeleissä epäiltyihin ja ilmitulleisiin rasismitapauksiin.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaati jo aiemmin tänä vuonna Jääkiekkoliitolta tapauksista selvitystä.

Viime syksynä Lahden Pelicansin U13-juniorijoukkueen pelaaja kertoi ottelun loppuhetkillä valmentajalleen, että hän joutui rasistisen solvauksen kohteeksi.

Joukkueen valmentaja Juha Sokka kertoi tapauksesta Urheiluhullut-ohjelmassa.

Sokka vaati ottelun erotuomareita selvittämään tilanteen ja määräsi joukkueensa pukukoppiin. Peliä ei pelattu loppuun.

Jääkiekkoliitto antoi Sokalle kolmen ottelun toimitsijakiellon ja Pelicansille tuhannen euron sakot.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu otti tapaukseen kantaa tammikuussa.

– Valtuutetulle toimitettujen tietojen perusteella Jääkiekkoliiton toimista syntyy olettama pelaajaan kohdistuneesta välillisestä syrjinnästä ja valmentaja Juha Sokkaan kohdistetuista kielletyistä vastatoimista, lausunnossa todettiin.

Samalla yhdenvertaisuusvaltuutettu vaati selvitystä myös kahdesta muusta tapauksesta, joissa sama lahtelainen junioripelaaja oli kohdannut rasistista käytöstä jääkiekko-ottelussa.

Ensimmäinen näistä tapauksista käsiteltiin vastustajan kanssa paikan päällä turnauksessa. Toisesta tapauksesta pelaajan huoltaja ja seura raportoivat Jääkiekkoliitolle. Ilmoitus ei johtanut toimenpiteisiin.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu teki lopulta asiassa sovintoesityksen, jonka kyseinen juniorikiekkoilija, hänen huoltajansa sekä valmentaja Sokka hyväksyivät kohtuullisena.

Jääkiekkoliitto hylkäsi esityksen ja siirsi asian hoitamisen asianajotoimistolle.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun esityksessä Jääkiekkoliiton olisi pitänyt esittää anteeksipyyntö ja sitoutua korjaamaan käytäntöjä, jotka koskevat tuomarien ohjeistuksia ja kurinpidon kehittämistarpeita.

Sovintoesityksen mukaan Jääkiekkoliiton olisi pitänyt korvata seuran ja valmentajan asianajokulut, jotka olivat noin 5 000 euroa. Sen lisäksi yhdenvertaisuuslain pykälän 27 mukaan Jääkiekkoliiton olisi maksettava syrjinnästä 3 000 euroa junioripelaajalle ja 3 000 euroa kielletyistä vastatoimista Juha Sokalle.

Sokka kertoi Yle Urheilulle ryhtyvänsä oikeustoimiin Jääkiekkoliittoa vastaan joko yksin, tai yhdessä yhdenvertaisuusvaltuutetun kanssa.

Suosittelemme sinulle