Hyppää sisältöön

Tampereen ammattikorkeakoulu valmentaa maahanmuuttajia korkeakouluopintoihin: painopiste on suomen kielen taitojen vahvistamisessa

Syksyllä alkava valmentava koulutus kestää puoli vuotta.

Tamk.
TAMKin uusi koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajille, jotka haluavat hakea opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun Suomessa. Arkistokuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle
Jouni Tanninen

Tampereen ammattikorkeakoulu alkaa valmentaa maahanmuuttajia opiskelemaan korkeakouluissa.

Opinnoissa painopiste on suomen kielessä, muissa opintovalmiuksissa ja koulutuksen vaihtoehdoissa. Ammattikorkeakoulun tiedotteen mukaan pohjaksi tarvitaan jo kohtalaisen hyvä suomen kielen taito.

Koulutuksen taustalla on Suomen osaajapula ja opetus- ja kulttuuriministeriön visio siitä, että vuoteen 2030 mennessä puolet Suomen väestöstä on korkeakoulutettuja. Jotta tavoitteeseen päästään, myös maahanmuuttaneita tulee tukea korkeakouluopintoihin hakemisessa.

Laajuudeltaan 30 opintopisteen koulutus alkaa lokakuussa ja päättyy huhtikuussa. Se on päätoimista ja maksutonta.

Koulutus ei anna suoraa pääsyä tutkinto-opiskelijaksi. Valmentava koulutus antaa kuitenkin mahdollisuuden tutustua suomalaisiin korkeakouluopintoihin etukäteen, jo ennen tutkintoon johtavaan koulutukseen hakemista.

Opinnot hoidetaan etänä.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.

Suosittelemme