Keskusrikospoliisi on aloittanut murhatutkinnan vuonna 2003 kadonneen vaasalaisen Kai Salomaan tapauksessa.
Tähän saakka Salomaan epäiltyä henkirikosta on tutkittu tappona.
46-vuotias Kai Salomaa katosi Karviassa Pohjois-Satakunnassa 15. toukokuuta 2003. Koska tapauksesta on kulunut 20 vuotta, tapon syyteoikeus olisi nyt vanhentunut.
Murha ei vanhene koskaan.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo kertoo, että tutkintanimikkeen vaihtamisen syynä ei kuitenkaan ole 20 vuoden aikaraja, vaan poliisin saamat uudet tiedot.
– Esitutkinnassa on tullut selkeitä viitteitä suunnitelmallisuudesta. Kokonaisarvioinnin perusteella olemme päätyneet siihen, että asiassa on syytä epäillä murhaa.
Murhasta on kyse silloin, jos henkirikos tehdään vakaasti harkiten tai erityisen raa´alla tai julmalla tavalla.
Aarnisalon mukaan uusia tutkintatoimia on tulossa.
Viimeinen soitto hätäkeskukseen
Salomaan tapaus on ollut 20 vuoden aikana paljon esillä julkisuudessa.
Sitä käsiteltiin näyttävästi esimerkiksi Poliisi-tv-ohjelmassa vuosina 2003 ja 2006 sekä Ylen dokumenttisarjassa Kadonneet.
Poliisi-tv:ssä kerrottujen tietojen mukaan Kai Salomaa lähti kotikaupungistaan Vaasasta illalla 13. toukokuuta 2003. Hän matkasi kaverinsa kyydissä Karviaan, Pohjois-Satakuntaan. Seuraavana päivänä 14. toukokuuta Salomaasta tehtiin havainto Karvian Ämmälänkylässä.
Myöhemmin samana päivänä hän kävi kaverinsa kanssa autolla Pietarsaaressa. Paluumatkalla kohti Karviaa he poikkesivat Laihialla.
Salomaa osti Laihialta Honda Civic -merkkisen henkilöauton vuosimallia 1988. Sillä Salomaa ajoi yksin Jalasjärven ja Ilvesjoen kautta takaisin Karviaan, jossa vietti seuraavan yön.
Katoamispäivänä 15. toukokuuta hänet nähtiin Karviassa Ämmälänkylässä ja ravintola Skanssissa kirkonkylällä.
Viimeinen havainto Kai Salomaasta tehtiin Ämmälänkylässä, Laurilantiellä sijaitsevan talon pihassa, kun naapuritalon asukas näki kiireisen oloisen miehen poistuvan Honda Civicilla kello 15–16 aikaan.
Sama naapuri näki myöhemmin illalla, että auto oli palannut talon pihaan, mutta ketään henkilöitä ei näkynyt. Poliisi on aiemmin kertonut, ettei se tiedä, kuka auton ajoi takaisin pihaan.
Kai Salomaalla oli Nokia 3210 -matkapuhelin, josta oli viimeisen kerran soitettu hätäkeskukseen 15. toukokuuta kello 23.00.
Tapauksen tutkinnassa tuolloin mukana ollut rikosylikonstaapeli Tapani Tikkala lausui Poliisi-tv:ssä syyskuussa 2003, että puhelu oli paikantunut Karviaan. Salomaan matkapuhelin jäi kateisiin.
Tikkala kertoi ohjelmassa, että Salomaan henkilöhistoria ja katoamisolosuhteet viittasivat selkeästi henkirikokseen. Katoamiselle ei löydetty mitään muuta selitystä, joten tappotutkinta aloitettiin heinäkuussa 2003.
Uhria etsitty uudesta paikasta
Nykyisen tutkinnanjohtajan Jan Aarnisalon mukaan KRP on selvittänyt tapausta aktiivisesti, mutta vainaja on edelleen kateissa.
Aarnisalo sanoo, että kahden viime vuoden aikana poliisi on tehnyt mittavia vesistöetsintöjä uudella suunnalla.
– Niitä ei ole suoritettu Karviassa, vaan Pohjanmaalla, Aarnisalo toteaa.
Vuonna 2014 KRP tiedotti etsivänsä Salomaan ruumista Karviasta.
Aarnisalo ei ota kantaa siihen, miksi etsinnät on nyt kohdistettu muualle kuin oletetulle katoamispaikkakunnalle. Hän ei myöskään kerro, mistä päin Pohjanmaata kadonnutta on etsitty.
Lähiaikoina poliisi aikoo tehdä tapaukseen liittyviä kuulusteluja. Varsinaisia epäiltyjä ei tällä hetkellä ole.
Aarnisalon mukaan KRP:llä on kuitenkin tiedossa kiinnostavia henkilöitä ja seikkoja, joiden perusteella se on päätynyt epäilemään nimenomaan murhaa.
– Tarkistuksia on tehty, ja vihjeitä on käyty läpi. Todistajien kuulusteluja tullaan tekemään lisää, Aarnisalo sanoo.
Kadonnut oli velkaantunut
Poliisi on aiemmin kertonut, että Salomaa oli ollut tekemisissä virkavallan kanssa muun muassa omaisuusrikosten ja kortitta ajamisen vuoksi.
Poliisin kertoman mukaan Salomaa käytti 1990-luvulla runsaasti alkoholia. Hänen tuttavapiirinsä vaihtui 2000-luvulle tultaessa, jolloin Salomaa alkoi käyttää huumeita.
Poliisi on myös lausunut, että Salomaa alkoi ostella autoja, vaikka hänen varallisuutensa ei olisi sitä sallinut. Hän ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, ja oli mahdollisesti velkaantunut myös huumeista.
Rikosylikonstaapeli Tapani Tikkala kertoi Kadonneet-sarjassa, että Salomaan katoamisen aikaan tämän pankkikortti oli toisen henkilön hallussa. Korttia oli käytetty vielä katoamisen jälkeen. Myöhemmin poliisi sai selville, kenellä kortti oli ja otti sen haltuunsa.
Tikkala lausui Poliisi-tv:ssä vuonna 2006, että ennen katoamistaan Salomaa oli kärsinyt lyhyen vankeustuomion, josta oli vapautunut maaliskuussa 2003.
Sen jälkeen Salomaa oli käynyt kahdesti katkaisuhoidossa Vaasassa. Poliisin mukaan jälkimmäisellä kerralla hän saattoi olla siellä jotain paossa. Tapauksessa on ilmennyt muitakin seikkoja, joiden perusteella Salomaa ilmeisesti pelkäsi jotain.
Kai Salomaan omaiset ovat puhuneet katoamistapauksesta julkisuudessa avoimesti, muun muassa vuonna 2006 esitetyssä Kadonneet-sarjassa.
Erään Salomaan läheisen mukaan mies oli vähän ennen katoamistaan sanonut, ettei eläisi enää kauan.