Kaksikerroksisesta talosta ei ole jäljellä kuin kellari, jonka lattia on täynnä sammutusveden kuljettamaa likaista eristysvillaa. Pihan keskellä on nokinen kasa: lautoja, sängynrunko, hieman kärsinyt Monopoli-peli ja vääntyneitä haarukoita.
Helmikuussa 14-vuotias Nemo Hailla oli lähdössä pulkkamäkeen, kun hän huomasi talon piipusta tulevan savua. Jostain kuului myös kummaa rapinaa. Hän soitti vanhemmilleen, jotka olivat syntymäpäivillä Helsingissä. Juhlista Pasi Hailla soitti hätäkeskukseen.
– Kun pääsimme paikalle, siellä oli kahdeksan paloautoa. Siinä vaiheessa näki, ettei sille pysty tekemään yhtään mitään.
Palo alkoi hormipalosta. Lämpösäteily sytytti välikaton, minkä vuoksi sitä oli vaikea sammuttaa.
Vakuutus ei ole maitopurkki
Millaisen korvauksen saisit vakuutusyhtiöstä, jos menettäisit kotisi tulipalossa?
Ifin omaisuuskorvausten korvausjohtaja Tiia Heino kertoo, että vakuutusyhtiö voi antaa asiakkaalle esimerkkejä erilaisista korvausvaihtoehdoista.
– Emme voi sanoa, että teidän tilanteessa menisi aina näin, koska se riippuu esimerkiksi siitä, missä vahinko on sattunut ja omistaako pankki asuntoa. Voimme kertoa esimerkkejä korvauksista.
Vakuutus- ja rahoitusneuvontaa kuluttajille antavan Finen jaostopäällikkö Jussi Korpelainen toteaa, ettei vakuutuksen ostaminen ole samanlaista kuin maitopurkin.
– Maitopurkista tietää, vastaako tuote sitä, mitä haluaa. Vakuutuksen kohdalla sen sijaan on usein vaikea ennakolta tietää tarkasti, mikä on korvauksen määrä vahingon sattuessa. Monesti myös vakuutusehtojen yksityiskohdat voi olla asiakkaalle vaikea hahmottaa.
Korpelaisen käsityksen mukaan kyse ei ole siitä, että vakuutusyhtiöt haluaisivat tahallaan harhaanjohtaa asiakkaitaan. Syynä on vakuutusyhtiöiden haaste yrittää saada maailman monimutkaisuus kirjoitettua yksinkertaisiin ehtoihin.
Korpelaisen mukaan vakuutusyhtiöt tahtovat kirjoittaa vakuutusehdoista mahdollisimman ymmärrettäviä ja tiiviitä. Ehtoihin on silloin mahdotonta kirjoittaa kaikkia mahdollisia tilanteita, mitä vakuutuksen ottajalle voi sattua.
– Siitä tulee väkisin sellainen, että tulkinnanvaraa jää aina, olipa ehdot kirjoitettu yksityiskohtaisesti tai laveasti, selittää Korpelainen.
Vaikka vakuutusehtoja voi olla vaikea hahmottaa, korvauksista riidellään kuitenkin vain harvoin. Korvausten saaminen vaatii kuitenkin paljon paperityötä.
Haillojen tarina on siis yksi esimerkki siitä, mitä tulipalon kokeneella voi olla edessään.
Vakuutuspäätöstä voi joutua odottamaan kuukausia
Haillojen pankkikortit paloivat talon mukana. Taskuun jäi 20 euroa. Onneksi apua löytyi läheltä.
Tulipalon jälkeen Haillat pääsivät majoittumaan Noora Haillan vanhemmille. 16-vuotiaan Ninja Haillan kummi vei perheen kauppaan ostamaan ensi hätään hammasharjoja, alushousuja ja muita yöpymistavaroita. Pasi Haillan äiti antoi perheelle tekemänsä lasagnen.
Yleensä vakuutusyhtiö pyrkii auttamaan väliaikaisen asunnon löytämisessä nopeasti. Haillojen vakuutusyhtiö tarjosi muutamaa vaihtoehtoa. Kolmen yön jälkeen perhe pääsi muuttamaan pois toisten nurkista väliaikaiseen asuntoon.
Lähimmäisten apua tarvitaan, koska vakuutusyhtiöt eivät anna vakuutuspäätöstä heti, vaan tutkintaan ja paperitöihin voi mennä muutamista viikoista jopa yli vuoteen. Päätöstä varten vakuutusyhtiöt haluavat tietää tulipalon syyt: voiko tulipalon taustalla olla tahallinen teko, rakennusvirhe tai asennusvirhe. Ne vaikuttavat korvauksiin.
Vakuutuksen ottanut voi saada odotteluaikana ennakkokorvausta välttämättömyystavaroihin ja majoitukseen. Yleensä ennakkokorvaukset ovat muutamia satasia tai tuhansia euroja. Jos syttymissyy on epäselvä, ei ennakkokorvauksia välttämättä makseta ollenkaan.
Haillat saivat muutaman päivän jälkeen vakuutusyhtiöltä ennakkokorvauksena 5 000 euroa, jotta perhe pystyi ostamaan tarvittavia vaatteita ja esineitä. Myöhemmin perhe sai ennakkokorvauksena toiset 5 000 euroa. Myös puolitutut naapurit ja kyläyhdistys halusivat antaa perheelle omastaan.
Määrät kuulostavat isoilta, mutta rahaa palaa, kun täytyy aloittaa uusi elämä nollasta.
– Syyslomalla mietin, että uimaan meneminen olisi halpaa tekemistä. Sitten tajusin, että ei se ole, kun täytyy ensin hakea kaikille uikkarit. Jatkuvasti tulee vastaan, että ei meillä ole sitäkään, Noora Hailla kertoo.
Kaksi kuukautta tulipalon jälkeen Haillat saivat vakuutuspäätöksen rakennuksen osalta: talon tilalle rakennetaan uusi. Samalla perhe sai vielä ennakkokorvauksena 10 000 euroa.
Vakuutuspäätöksen saaminen on vaatinut paljon paperitöitä: vakuutusyhtiötä varten on tarvittu nuohoustodistus ja erilaisia taloon liittyviä piirustuksia ja papereita. Palaneen talon purkaminen vaatii purkulupaa, joka taas vaatii lupaa naapureilta.
Tavarat Exceliin
Kun on kyse tulipalosta, jossa on tuhoutunut iso osa omaisuudesta, vakuutusyhtiöt suhtautuvat korvauksiin eri tavoin kuin esimerkiksi hajonneeseen kännykkään.
Haillojen kohdalla palaneiden esineiden korvauksesta ei ole vielä päätetty, koska vakuutusyhtiö tarvitsee listan esineistä, jotka tulipalossa tuhoutuivat. Perhe on kokenut listan tekemisen erityisen raskaaksi.
– Sitä tavaraa oli aika paljon. Eihän sitä muista joka ikistä lusikkaa ja purkkia. Meidän likka on ollut minua auttamassa. On ollut todella tärkeää, että on ollut joku muistelemassa huone ja kaappi kerrallaan, Noora Hailla kertoo.
Vakuutusyhtiöt pyrkivät yleensä sopimaan summasta, jolla korvataan kaikki menetetty irtaimisto kerralla. Listan ja keskustelujen avulla vakuutusyhtiö tekee arvion menetetyn omaisuuden arvosta.
– Jos ruvetaan käymään esinekohtaisesti korvauksia läpi, se teettää vakuutusyhtiölle, mutta ennen kaikkea asiakkaalle töitä. Ei ole takeita, että lopputulos olisi oikeampi, toteaa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finen jaostopäällikkö Jussi Korpelainen.
Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalveluista vastaava johtaja Markus Uimonen toteaa, että näkemyserot irtaimiston korvauksista ovat harvinaisia.
– Tyypillisesti asiakas saa hyvän lähtötilanteen, ja elämä jatkuu. Isoimmat yllätykset tulevat silloin, jos kiinteistö on tekniseltä käyttöiältään huono. Silloin asiakas voi joutua maksamaan aika paljon itse, jos haluaa rakentaa uuden tilalle.
Finen jaostopäällikkö Korpelaisen mukaan vakuutusyhtiöillä on yleensä halu neuvotella korvauksista.
– Vaikka sopimukseen päädytään, se ei tarkoita, ettei siinä olisi erilaisia vaiheita. Lisäselvitykset ovat tavanomaista tekemistä, mutta on harvinaista, että korvaukset menevät ulkopuolisen tahon käsiteltäväksi.
Vakuutus ei korvaa kaikkea
Kun Noora Hailla sai vakuutusyhtiöltä päätöksen, että heille rakennetaan uusi talo vanhan tilalle, vakuutusyhtiön edustaja totesi, että nyt perhe voi iloita päätöksestä. Päätös oli talon osalta paras mahdollinen.
Perhe ei vielä kuitenkaan ole valmis iloitsemaan.
Irtaimistosta saatava korvaus jännittää yhä. Pasi Hailla arvioi, että he menettävät tulipalon takia 100 000–300 000 euroa.
Korvaussummissa katsotaan, että jotkut esineet menettävät arvoaan vanhentuessaan. Varsinkin elektroniikan ja vaatteiden arvo putoaa nopeasti. Jos kaikki kodissa ei ole alle pari vuotta vanhaa, esineiden arvoon alkaa vaikuttaa vakuutusyhtiöiden määrittelemät ikävähennykset. Yleensä ikävähennysten jälkeen korvaukset eivät ole niin suuria, että tuhoutuneiden esineiden tilalle voisi ostaa kaiken uutena.
– Sitten täytyisi hankkia käytettynä. Harvoin tilanne on kuitenkaan sellainen, että asiakkaat haluavat hankkia kaiken uudestaan, kertoo Ifin omaisuuskorvausten korvausjohtaja Tiia Heino.
Kaikkea vakuutus ei edes pysty korvaamaan. Rahalla ei saa valokuvia tai kissanpennun henkeä. Tulipalossa tuhoutui myös Pasi Haillan itse rakentama akvaario.
– Ne kalat olivat minun elämäni juttu. Tiedän, etten tule saamaan sellaista akvaariota. En näytä saavan siitä euroakaan, ja se maksoi satatuhatta euroa. Koralleja olin kasvattanut yli 15 vuotta. Olen haudassa, ennen kuin ne ovat taas samankokoisia.
Periaatteessa kaikki on hyvin
Muutamassa kuukaudessa Haillojen perheen elämä on asettunut jollain tavalla raiteilleen. Silti kaikki on muuttunut.
– Periaatteessa kaikki on tälläkin hetkellä hyvin, saamme uuden kodin. Mutta periaatteessa asiat eivät ole hyvin, pohtii Ninja Hailla.
Noora Hailla kertoo, että välillä hänen mieleensä tulee kauhukuvia siitä, mitä olisi voinut tapahtua.
– Asioita tulee mieleen vielä pitkään. Palosta meni muutama viikko, kun sanoin Pasille, että ei hitto, jos se palo olisi levinnyt välikatolle yöllä, olisimme kaikki kuolleita.
Uuden kodin rakentaminen vie vielä noin vuoden. Asunto ei ole tietenkään sama, jonka pariskunta rakensi omin käsin. Ajatus uudesta talosta tuntuu vielä hyvin kaukaiselta.
– Kun saamme avaimet uuteen kotiin, olemme tyytyväisiä rakennusprojektiin ja se alkaa tuntua kodilta, uskon, että sitten ne ilon hypyt tulevat kyllä, Noora Hailla arvelee.
Uutista varten on haastateltu lisäksi Fennian omaisuusvahinkojen vastaavaa asiantuntijaa Anne Salonen-Kakkoa sekä rakennusvahinkopalvelunpäällikköä Mikko Koskea.
Onko sinulla ollut ongelmia vakuutusrahojen saamisen kanssa? Voit kertoa kokemuksesi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen emilia.korpela@yle.fi
Aiheesta voi myös keskustella 25.5. kello 23.00 saakka.