Hyppää sisältöön

Tähän päiväkotiin miehet haluavat tulla töihin, ja syy on ehkä sen johtajan sukupuoli – miesten puuttuminen näkyy erilaisuuden puutteena

Päiväkodit ovat yhä naisvaltaisia. Varhaiskasvatuksen opettajista vain viisi prosenttia on miehiä. Asiantuntijan mukaan naisia on saatu paremmin houkuteltua miesvaltaisille aloille kuin toisinpäin.

Kaksi tyttöä keinuu laudalla.
Mies ja nainen ovat kuin keinulaudan päät. Kasvatuksen tasapaino löytyy keskeltä, toteaa lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen. Kuva: Kaje Komulainen / Yle
Kaje Komulainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kokkolalaisen Kotimetsän päiväkodin pihalla leikitään siivoojaa. Kivetyksiltä lakaistaan hiekoitusmursketta. Kaikilla on hauskaa.

Lasten touhua ohjaa päiväkodinjohtaja Jani Joensuu, joka sai ensikosketuksen alaan 1980-luvulla.

– Ala tuntui heti hyvältä, lapsia ei voi fuulata, sanoo Joensuu.

Joensuu työskenteli opintojen jälkeen hoitajana vuoropäiväkodissa Etelä-Suomessa, kunnes muutti takaisin Kokkolaan.

– Tein pitkään hoitotyötä, kunnes parikymmentä vuotta sitten aloitin vuoropäiväkodin johtajana, kertoo Joensuu.

kaksi miestä seisoo ulkona
Miikka Yli-Parkas (vasemmalla) opiskelee hoitoalalle ja on töissä Jani Joensuun alaisena Kotimetsän päiväkodissa Kokkolassa. Kuva: Kaje Komulainen / Yle

Opetushallinnon tilastopalvelun mukaan varhaiskasvatuksen opettajaksi valmistuvista noin viisi prosenttia on miehiä. Määrä on pysynyt viimeiset vuodet samoilla tasoilla, mutta vuosittaista vaihtelua on hiukan.

Miesten vähäinen määrä on Joensuulle yhä mysteeri ja vetää mietteliääksi.

– Palkkaus on kyllä yksi merkittävä syy, ja ehkä alasta ei tiedetä, mitä se voi oikeasti antaa. Ne jotka hakeutuvat alalle, jäävät tänne, Joensuu sanoo.

Kotimetsän päiväkodissa on pari viime vuotta ollut hoitotyössä mukana koko ajan miehiä.

Joensuu kertoo, ettei tietoisesti pyri palkkaamaan päiväkotiin miehiä. Hän arvelee kuitenkin, että Kotimetsä on ympäristönä heille ehkä turvallinen tulla alalle, koska johtajana on mies.

– Pyrin tarjoamaan paikkaa niille, joilla on koulutusta ja kokemusta. Hyvät palkataan. Rikkautta on se, että hoitotyössä on eritaustaisia ja erilaisen koulutuksen omaavia työntekijöitä, sanoo Joensuu.

Keinot ovat vähäiset

OAJ:n eritysasiantuntija Kirsi Sutton kertoo, että järjestön keinot saada miehet kiinnostumaan alasta ovat palkkauksen ja työolojen parantaminen. Se ei ole toiminut.

Varsinaista strategiaa miesten saamiseksi alalle ei ole tehty.

– Toivotaan kyllä, että kaikki, olivat he minkä sukupuolisia tahansa, kiinnostuisivat alasta. Niin jakauma olisi tasaisempi. Tämä on hankala kysymys, sanoo Sutton.

Suurimpana ongelmana Sutton pitää palkkausta. Se ei motivoi miehiä. Haasteita alalla olisi, sillä varhaiskasvatuksen opetustehtävät vaativat kovaa osaamista ja asiantuntijuutta.

– Harmi, että arvostus ei vielä näy palkassa, sanoo Sutton.

Sutton toivoo miehiä lisää varhaiskasvatukseen, koska se on antoisaa ja palkitsevaa työtä.

– Mitä paremmin lapsia opetetaan, sitä paremmin voi vaikuttaa lasten tulevaisuuteen, heidän kasvamiseen ja lopulta maailman muuttumiseen, sanoo Sutton.

Asenteet ovat lujassa

Varhaiskasvatuksen oppimiskokemuksista väitellyt kasvatustieteen tohtori Samuli Ranta Itä-Suomen yliopistosta näkee, että sukupuoliroolit näkyvät lastenkasvatuksessa edelleen.

Jo ennen lapsen syntymää tytöistä tehdään prinsessoja ja pojista prinssejä, Ranta pohtii.

– Sosiaaliset rakenteet muuttuvat tosi hitaasti, vaikka erilaisuus on rikkaus, joka tasapainottaa.

Samuli Rannan mukaan naisille on pystytty markkinoimaan perinteisesti miesvaltaisia aloja kuin toisinpäin.

Joskus ihmisen oma ajatus siitä, miten kaverit, vanhemmat tai muut suhtautuvat miehiin varhaiskasvatuksen opettajina tai hoitajina voivat olla esteenä alalle hakeutumiseen.

– Vähättelyä ja ihmettelyä alan valintaa kohtaan on ollut, kertoo Ranta.

Mies kävelee asfaltilla katuharjan ja lapion kanssa
Päiväkodin pihalla riittää vilskettä lapsille ja aikuisille, varsinkin keväthommien aikaan. Kuva: Kaje Komulainen / Yle

Naisvaltainen kasvatusala leimataan vahvasti hoivaan, joka on tärkeää. Helposti kuitenkin väheksytään työn vaativuutta.

Mikään tutkimus ei osoita, että mies tai nainen varhaiskasvatuksen opettajana olisi toistaan parempi, kertoo Ranta.

– Toivon, että päiväkodeissa on tilaa miehille, naisille, muunsukupuolisille, tummille, vaaleille ja erilaisille persoonille, sanoo Ranta.

Eput: Äiti repun täytti, isä ilmansuunnat näytti

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen sanoo, että miesten ja naisten tavat kasvattaa lasta ovat erilaisia, mutta yhtä oikeita.

Miesten puuttuminen päiväkodeista näkyy erilaisuuden puutteena, ja siksi olisi suotavaa, että päiväkodissa olisi enemmän miehiä.

– Jos ryhmässä on yksikin mies, niin lapset ovat haltioissaan, kertoo Sinkkonen.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen toivoisi miehiä lisää päiväkoteihin.

Naisen ja miehen toimintamalleja on tutkittu paljon.

– Äiti ja nainen tuo turvan ja hoivan, kun taas isä ja mies rohkaisee menemään ja tutkimaan maailmaa, sanoo Sinkkonen.

Sinkkosen mukaan lasten seurassa miesten sisäinen lapsi herää herkästi leikkituulelle.

Päiväkodissa mies saattaa edustaa konservatiivisessa ympäristössä anarkistisempaa tapaa toimia, mutta lapset myös odottavat mieheltä jotain muuta kuin naiselta.

– Lapsia viehättää erilaisuus. Mies tarjoaa näkymän erilaiseen maailmaan ja antaa erilaisen samaistumisen kohteen, sanoo Sinkkonen.

Sinkkonen tietää monen lapsen jäävän vaille isää, ja päivähoidossa miespuolinen hoitaja voi korvata sitä puutetta.

– Yhdysvalloissa lesbojärjestöt ovat hoitaneet asian niin, että etsivät lapsille mieskaveria, koska haluavat lasten tutustuvan miehiin ja heidän erilaiseen tapaansa toimia, sanoo Sinkkonen.

Lapset tutkivat ympäristöään, miehiä ja naisia, ja muodostavat ihmisten käyttäytymisen sirpaleista oman minäkuvansa, Sinkkonen muistuttaa.

– Tästä syystä olisi suotavaa, että miehiä olisi kasvatustyössä enemmän, sanoo Sinkkonen.

Mies ja poika lapioi pieneen leikki kuorma-autoon sepeliä
Kotimetsän päiväkodin autoilija Joni Varila hakee kuormurin lavalle ylimääräistä mursketta. Jani Joensuu harjaa. Kuva: Kaje Komulainen / Yle

Sinkkosen mukaan varhaiskasvatus- ja sosiaaliala ovat Suomessa harvinaisen sukupuolittuneita.

– Miehen pitää olla äärimmäisen rohkea ja uskalias, jos päättää lähteä naisvaltaiselle kasvatusalalle.

Artikkelia muokattu 30.5. klo 13.13: korjattu lastentarhanopettaja-nimitys varhaiskasvatuksen opettajaksi leipätekstissä.

Suosittelemme sinulle