Hyppää sisältöön

Valtatie 19 parantaminen jatkuu - ensi viikolla alkava asfaltointi aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä

Asfaltointi alkaa Lapualta Muurimäen risteyssiltaa edeltävältä osuudelta. Kesäkuussa on määrä aloittaa ohituskaistojen asfaltointi myös Seinäjoen päässä.

Muurimäen eritaso littymä ilmakuvassa
Valtatie 19 parantaminen etenee aikataulussa, osin jopa edellä. Kuva: Ida Panula
Birgitta Vuorela

Asfaltointi aiheuttaa tilapäisiä liikkennejärjestelyjä valtatielle 19 Lapualla. Asflaltointi alkaa ensi viikolla Lapuan päästä Muurimäen risteyssiltaa edeltäväällä tieosuudella. Työvaiheen ajaksi liikenne ohjataan sillan kohdalla rampeille.

Seinäjoen päässä asfaltointi alkaa uusien ohituskaistojen päällystämisellä kesäkuun puolivälin paikkeilla.

– Elokuussa nopeusrajoitukset voidaan nostaa takaisin normaaleiksi eli 80 kilometriin tunnissa ja ohituskaistojen kohdalla 100 kilometriin tunnissa, kertoo hankkeen projektipäällikkö Pasi Kivioja Väylävirastosta.

Asfaltoinnin ajan uusia ohituskaistoja hyödynnetään tilapäisissä liikennejärjestelyissä.

Lisäksi kesän aikana rakennetaan yksityisteitä ja pyörä- ja kävelyteitä sekä pystytetään riista-aitoja.

Valtatien 19 parantaminen jatkuu hankkeen toisessa vaiheessa, jossa saadaan toteuttamisvalmiit suunnitelmat nelikaistaiselle tielle koko Seinäjoen ja Lapuan Koveron väliselle osuudelle.

Tavoitteena on, että nopeusrajoitus saadaan nostettua 100 kilometriä tunnissa koko osuudella.

Valtatie 19:n parantaminen Lapuan ja Seinäjoen välillä etenee, nyt suunnitellaan nelikaistaistamista seitsemän kilometrin matkalle

Valtatien 19 uusi eritasoliittymä avautui liikenteelle Lapuan Muurimäellä – täysimittaiset rampit käyttöön vasta kesällä

Suosittelemme sinulle