Hyppää sisältöön

Lammin torin rakentaminen alkaa touko-kesäkuun vaihteessa

Uusi tori tulee puretun taksiaseman kohdalle. Tontilla on jo tehty raivauksia.

Mansikoita kahdessa isossa laatikossa toripöydällä.
Mommilantien ja Isolukkarintien kulmaukseen rakennettava tori valmistuu syyskuun aikana. Mansikkakausi on silloin jo ohi, mutta ensi kesänä uudelle torille löytänevät myös mansikkakauppiaat. Kuvituskuva. Kuva: Cecilia Juuti / Yle
Anne-Maria Niskanen

Hämeenlinnan kaupungin rakennuttajainsinööri Kati Vesalan mukaan Lammin torin rakentaminen alkaa touko-kesäkuun vaihteessa.

– Tori tulee puretun taksiaseman kohdalle ja tontilla on jo tehty raivauksia, Vesala kertoo.

Torin urakkasumma on noin 247 000 euroa. Rakentaminen sisältää torialueen rakenteet ja valaistuksen sekä istutukset. Mommilantien ja Isolukkarintien kulmaukseen rakennettava tori päällystetään asfaltilla, johon upotetaan luonnonkivistä raitoja.

Viheralueet ympäröivät toria kolmelta sivulta. Istutukset tehdään Vesalan mukaan syksyllä.

– Torin ympärille istutetaan vuorijalavaa sekä marja-, purppura- ja koristeomenapuita sekä pensaina hanhikkeja ja angervoja.

Työmaaliikenne kulkee torille Isolukkarintien kautta. Rakentamisen aikana työmaaliikenne aiheuttaa vähäistä haittaa muille kulkijoille. Vesala sanoo, että rakennuttajan tulee ottaa huomioon myös kevyt liikenne.

Lammin tori valmistuu syyskuun aikana.

Lammin tori kuuluu ensimmäiseen kunnossapitoluokkaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tori siivotaan vähintään 2–3 kertaa viikossa. Roska-astiat tyhjennetään aina, kun ne ovat täysiä tai vähintään kerran viikossa.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme sinulle