Energiavirasto tutkii energiayhtiö Vattenfallin toimia.
Mahdolliset rikkomukset ovat tapahtuneet viime vuoden aikana. Käytännössä Vattenfall on useina ajankohtina ostanut markkinoilta vähemmän sähköä kuin se olisi tarvinnut, tai tarjonnut markkinoille vähemmän sähköä kuin se olisi voinut tarjota.
Esimerkiksi viime vuoden toukokuun 5. päivänä Vattenfall jätti tarjoamatta yhteensä 2000 megawattituntia sähköä pörssiin.
Ruotsalainen Vattenfall on Euroopan suurimpia sähkön tuottajia ja myös Suomen suurimpia sähkönmyyjiä.
Sähkön tarjonta vaikuttaa hintaan
Energiayhtiöt voivat saavuttaa sähkön markkinahinnan manipuloinnilla suurta taloudellista hyötyä sähkön ostajien kustannuksella.
Kun sähköä on tarjolla vähemmän, markkinahinta nousee. Sähköpörssi Nordpoolin ohjeistuksen mukaan jo 100 megawattitunnin vaihtelulla tarjonnassa on vaikutus hintaan.
Sähkön tarjontaa vähentämällä energiayhtiö voisi siis keinotekoisesti nostaa markkinahintaa. Silloin kaikki sähkön tuottajat saisivat myymästään sähköstä enemmän rahaa.
Katso allaolevasta videosta, miten sähkön tukkuhinta muodostuu:
Seurauksena voi olla miljardilasku yhtiölle
Jos Energiavirasto päätyy selvityksessään siihen, että Vattenfall on syyllistynyt hintamanipulaatioon, virasto voi esittää markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämistä.
Suurin mahdollinen rangaistus hintamanipulaatiosta on tuntuva: 10 prosenttia yhtiön sen vuoden liikevaihdosta, jolloin rikkomus on tapahtunut. Vattenfallin liikevaihto vuonna 2022 oli 21,3 miljardia euroa. Tämä tarkoittaisi suurimmillaan siis 2,13 miljardin euron seuraamusmaksua.
Tiedon mahdollisesta hintamanipulaatiosta antoi Energiavirastolle Vattenfall itse. Vattenfallin mukaan kyse on tahattomista virheistä.
– Teemme asiasta yhteistyötä Energiaviraston kanssa. Odotamme asiasta päätöstä, emmekä tässä vaiheessa halua kommentoida, sanoo Markus Fischer Vattenfallin mediaviestinnästä.
Vattenfallin omatoimisella ilmoituksella on merkitystä asian rangaistavuuden harkinnassa, sanoo Energiaviraston markkinavalvonnan johtaja Antti Paananen.
– Tämä ei poista teon rangaistavuutta, mutta voi kuitenkin lieventää energiayhtiön saamaa mahdollista seuraamusta, Paananen sanoo.
Energiavirasto on tutkinut REMIT-asetuksen 5 artiklan rikkomista ainakin kuusi kertaa viimeisen seitsemän vuoden aikana. Energiavirasto on myös todennut markkinatoimijoiden syyllistyneen hintamanipulaatioon.
Energiavirasto ei ole kuitenkaan kertaakaan esittänyt seuraamusmaksun määräämistä manipulaatioon syyllistyneelle, koska virasto on katsonut rikkomusten olleen vähäisiä.