Ylen tuoreen presidenttikyselyn kolme kärkinimeä, toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) sekä Ulkopoliittisen instituutin johtaja, sitoutumaton Mika Aaltola pysyvät vaiteliaina aikeistaan tammikuun presidentinvaaleihin osallistumisen suhteen.
Pyyntöjä ehdolle asettumisesta kuitenkin ropisee.
Esimerkiksi keskustan ex-puheenjohtaja Matti Vanhanen kertoo tiistain Facebook-päivityksessään toivovansa, että Rehn asettuisi ehdolle.
– Kyselyitä ja tukea ehdokkuudelle on tullut aika runsaasti eri suunnilta, ja eri puolilta maata. Arvostan näitä tuenilmaisuja, Rehn kertoo.
Hän aikoo kertoa kesällä, asettuuko hän ehdolle vai ei.
– Osaltani teen päätöksen ehdokkuudesta pian alkavan kesän mittaan.
Rehn arvioi, että suomalaisten suuri kiinnostus presidentinvaaleja kohtaan on seurausta Venäjän hyökkäyssodasta, Suomen Nato-jäsenyydestä sekä kansainvälisten toimintaympäristön muuttumisesta. Presidentti on ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja.
– Mielenkiinto on täysin ymmärrettävää.
Aaltolaa tsempataan kaduilla ja taksissa
Myös Mika Aaltolalle sataa ehdokkuuspyyntöjä Suomen turuilla ja toreilla.
– Kaduilla ihmiset näyttävät peukkua, kyselevät ja rohkaisevat.
– Tänäänkin aamulla taksikuski kysyi asiaa, että lähtisit nyt.
Aaltola on sanonut harkitsevansa ehdokkuutta vakavasti.
– Mutta se hetki ei ole vielä. Tässä on töitä tehtävänä, perhe elätettävänä ja työpöydällä vino pino papereita, jotka odottavat, Aaltola pohtii.
Sitoutumattomana ehdokkaana vaalikampanjointi on helpommin sanottu kuin tehty.
– Olen luonnehtinut, että reitti sitoutumattomana ja puoleisiin kuulumattomana on melko lailla mahdoton tehtävä, ja asiaa pitää harkita.
Puolueista ei Aaltolalle ole kutsuja kuulunut.
– Ei ole kukaan kysellyt. Eli tuntuu siltä, että sillä puolella ei ole innostusta.
Päätöksen Aaltola kertoo viimeistään syksyllä.
– Kun tähdet ovat oikeassa asennossa eli loppusyksystä, syksyllä siihen asiaan täytyy jotain selkeää sanoa.
Pekka Haavistoa ei tavoitettu kommentomaan Ylen kyselyä ja presidenttiehdokkuutta.