Hyppää sisältöön

Kemiin ja Pelkosenniemelle yhteensä yli 100 000 euroa avustusta luonnonhoitotöihin

Uudenmaan ely-keskus on myöntänyt Suomen kunnille ja järjestöille avustusta elinympäristöjen hoitoon ja kunnostamiseen.

Kemin keskusta mereltä päin kuvattuna.
Kemin kaupunki sai avustusta yhteensä 51 500 euroa, kohteenaan Kemin merelliset ranta-alueet. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Karoliina Kotala

Kemin kaupunki ja Pelkosenniemen kunta ovat saaneet avustusta Uudenmaan ely-keskukselta. Avustus on tarkoitettu konkreettisiin ennallistamis-, kunnostus- ja hoitohankkeisiin sekä niitä tukeviin inventointi- ja suunnittelutöihin. Avustus on osa Helmi-ohjelmaa.

Kemin kaupunki sai avustusta yhteensä 51 500 euroa, kohteenaan Kemin merelliset ranta-alueet ja erityisesti Kalkkinokan ja Kiikelin rantaniityt sekä linnusto.

Pelkosenniemen kunta puolestaan sai avustusta yhteensä 59 197,24 euroa, kohteenaan Suvannon ja Pyhäjärven arvokkaiden perinneympäristöjen hoito- ja kunnostushanke.

Koko Suomeen yli 3,8 miljoonaa euroa avustusta

K​unta- ja Järjestö-Helmi-avustusta myönnettiin yhteensä 46 hankkeelle. Hankkeet kohdistuvat soihin, lintuvesiin, kosteikkoihin, pienvesiin ja rantaluontoon, sekä metsäisiin elinympäristöihin. Hankkeet rahoittavat toimenpiteitä omalla rahallaan noin 678 000 eurolla.

Yhteensä Uudenmaan ely-keskus myönsi Suomen kunnille ja järjestöille yli 3,8 miljoonaa euroa avustusta elinympäristöjen hoitoon ja kunnostamiseen.

​​​​​​​Avustuksia haettiin runsaasti

Syksyllä käynnistetty avustushaku herätti laajasti kiinnostusta kunnissa, järjestöissä, yhdistyksissä ja vesiosuuskunnissa, kertoo Uudenmaan ely-keskus tiedotteessaan. Hakemuksia saapui yhteensä 62 ja kokonaisuudessaan avustusta haettiin lähes 5,6 miljoonalla eurolla.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.

Suosittelemme sinulle