Hyppää sisältöön

Pienoisautoilijat kokoontuvat Laihialle kisaamaan MM-titteleistä

Tänään käynnistyviin MM-kisoihin osallistuu yli 40 pienoisautoilijaa kahdeksasta eri maasta.

Pohjalaiset ovat kokeneita kilpailujen järjestäjiä. Katso tunnelmia pienoisautojen maailmanmestaruuksista Mustasaaresta vuodelta 2018.
Ulla Kuivasmäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Pienoisautoilun MM-kisat kokoaa alan kovimpia kisaajat Laihialle. Tänään käynnistyviin MM-kisoihin osallistuu yli 40 pienoisautoilijaa kahdeksasta eri maasta.

Ajettava rata on 47 metriä pitkä ja autot kulkevat radan vauhdikkaasti, nimittäin alle kahden sekunnin kierrosvauhdilla.

Maailman mestaruuksista mitellään Laihialla viidessä eri luokassa. Kuninkuusluokan mitalit jaetaan sunnuntaina.

Edellisen kerran Laihialla on mitelty MM titteleistä kymmenen vuotta sitten eli vuonna 2013.

Suosittelemme