Kansallispuistojen kesäkausi on alkanut.
Porosalmessa sijaitsevan Järvisydämen Puijo-laiva aloitti liikennöinnin Linnansaareen 15.5. maanantaina, retkisatamiin ja parkkialueille pääsee näillä näkymin kuun lopussa.
Puijo-laiva liikennöi neljästi päivässä 31.10. asti.
Molempien kansallispuistojen esteettömiä palveluita on kehitetty viime vuosien ajan, ja niihin aiotaan panostaa tänäkin kesänä.
Sekä Linnansaaren että Koloveden esteettömät polut luokitellaan vaativiksi esteettömiksi reiteiksi.
Esteettömyyttä aiotaan Metsähallituksen mukaan parantaa tänä kesänä muun muassa Hirviniemeen rakennettavalla esteettömällä kanoottilaiturilla. Kolovedelle suunnitteilla on myös esteetön huussi.
Kansallispuistojen hoidosta sekä reittien ja rakenteiden ylläpidosta vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut.
Kansallispuistojen alueella järjestetään myös suosittuja norppasafareita, jolloin voi päästä näkemään luodoilla ja kivillä köllötteleviä norppia.