Kelan mukaan Suomessa tehtiin viime vuonna julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon noin 3,8 miljoonaa taksimatkaa, joista Kela maksoi matkakorvausta.
Kela-taksi kuljettaa ja huolehtii, että asiakas pääsee ajallaan osastolle. Usein kuljettajan tehtävä on viedä asiakas osastolle asti ja jättää asiakas henkilökunnan hoitoon.
Keskustaksin toimitusjohtaja Antti Ålander muistuttaa taksinkuljettajan suuresta vastuusta asiakkaan kuljettamisessa.
– Kotiin lähtiessä kuljettaja hakee asiakkaan osastolta, jos tämä ei pääse esimerkiksi pääaulaan, ja kuljettaa kotiin. Joskus jopa sisälle asti, jos asiakas on sellainen, että häntä ei voi jättää yksin. Vastuu on suuri, Ålander sanoo.
Keskustaksi on Kela-taksin palveluntarjoaja Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmalla ja Satakunnassa.
Pitkän linjan seinäjokelainen taksiyrittäjä Kari Tynjälä istuu myös alan yrittäjien edunvalvojan Taksiliiton hallituksessa.
Tynjälä painottaa, että Kela-kuljetukset ovat ääritärkeitä erityisesti haja-asutusalueen taksiyrittäjille. Heillä valtaosa liikevaihdosta koostuu Kela-kuljetuksista.
– Tämä ei ole mitään pakettien kuljettamista, tämä on ihmisten ajamista. Auttaminen on meillä taksareilla verissä. Jokaisella meillä on jossain vaiheessa perheessä autettavia ihmisiä ja, jos itsellekin sattuu jotain valitettavaa, niin haluaa hyvää palvelua. Sieltä se tulee, Tynjälä sanoo.
Koulutusvaatimukset kiristyvät
Kela edellyttää Kela-ajoja ajavilta taksinkuljettajilta ensi vuonna erityisryhmien kuljettajakoulutusta.
Parikymmentä tuntia kestävä koulutus on suoritettava tämän vuoden loppuun mennessä.
Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen muistuttaa, että taksinkuljettaja ei ole terveydenhuollon ammattilainen.
– Taksinkuljettaja ei tietenkään ole terveydenhuollon ammattilainen, eikä sitä vastuuta kuljetuksesta voi taksinkuljettajalle siirtää, mutta ilman muuta avustaminen ja auttaminen on osa, josta kuljettajan tulee huolehtia matkan aikana ja kantaa vastuu asiakkaasta, Koskinen sanoo.
Esimerkiksi Keskustaksi aikoo järjestää kuljettajakoulutusta jatkossa itse. Sen pääpaino on Ålanderin mukaan sairaiden ja vammaisten asiakkaiden palvelemisessa.
– Opetamme apuvälineiden kuten pyörätuolien, paarien ja porrasvetolaitteiden käyttöä, että kyyti olisi asiakkaalle miellyttävä ja turvallinen, Ålander sanoo.
Kari Tynjälä pitää koulutuksen lisäämistä askeleena oikeaan suuntaan. Haasteena on hänen mielestään alaa vaivaava kuljettajapula.
– Kuljettajat loppuvat, jos heiltä vaaditaan korkeakoulututkintoa.
Taksinkuljettajista ja -yrittäjistä on pulaa erityisesti haja-asutusalueilla.
Taksiliiton Timo Koskisen mukaan yrittäjien lukumäärä on ollut laskusuunnassa jo useamman vuoden.
– Määräsäännellystä lainsäädännöstä vapaseen järjestelmään siirtymisen jälkeen meillä on vähemmän yrittäjiä. Huolestuttavaa on, että yrittäjät katoavat pienemmistä kaupungeista.
Hän muistuttaa, että yhteiskunnalla on merkittävä rooli siinä, mitä julkisen liikenteen pienimmältä toimijalta halutaan.
– Ilmaispalveluitten aika on ohi, Koskinen painottaa.
Etelä-Pohjanmaalla laadukkaita kuljettajia ja yrittäjiä on Keskustaksin Antti Ålanderin mukaan riittänyt.
Alueella on noin 300 autoa jotka ajavat Keskustaksille Kela-kuljetuksia. Kuljettajapula tuntuu kuitenkin.
– Syystä tai toisesta, ja näistä syistä voi olla tietysti montaa mieltä, ala ei ole enää niin mediaseksikäs, Ålander murehtii.
Yksikin peruuntunut matka on liikaa
Palveluntuottajalla on vastuu Kela-kuljetusten järjestämisestä ja onnistumisesta. Peruuntuneita ja toteutumattomia matkoja oli viime vuonna reilut 8200.
– Jos sitä suhteutetaan ajettuihin 3,8 miljoonaan taksimatkaan, on se aika vähäinen määrä. Täytyy kuitenkin huomioida, että yksittäinenkin toteutumaton tai peruuntunut matka on yksittäiselle asiakkaalle liikaa. Kaikki matkat tulisi toteutua tilauksen mukaisesti, Kelan suunnittelija Anne Hauta sanoo.
Jos kuljetettava ei pääse sovittuna aikana paikalle toimenpiteeseen tai vastaanotolle, joudutaan moni palanen asettelemaan uusiksi.
– Kelan kuljetuksissa merkittävä kysymys on se, että toisessa päässä saattaa olla leikkaava lääkäri valmiina ja koneet ja laitteet odottamassa tätä ihmistä. Myös terveydenhuollolla on omat resurssiongelmansa tällä hekellä. Siinäkin mielessä kuljetuksen vastuu on suuri, että terveydenhuolto pystyy toimimaan tehokkaasti, Taksiliiton Koskinen sanoo.