Hyppää sisältöön

Pohjois-Suomen ensimmäiset vetyjakeluasemat raskaalle liikenteelle avautuvat vuonna 2025

Norjalaisomisteinen Vireon Hydrogen rakentaa vetyjakeluasemaverkostoa Pohjoismaihin ja jatkossa Eurooppaan laajemminkin. Pohjois-Suomi linkittyy asemaverkossa Pohjois-Norjaan ja Pohjois-Ruotsiin.

Säiliöauto ja muuta raskasta liikennettä valtatiellä 9.
Vety voi olla raskaan liikenteen polttoaine tulevaisuudessa. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Timo Sipola

Vedyn käytön raskaassa liikenteessä arvioidaan lisääntyvän ensi vuoden aikana Suomessa.

Norjalainen Vireon avaa silloin ensimmäisen vetyjakeluaseman Lietoon Turun seudulle. Sen jälkeen katsotaan jo pohjoiseen.

– Lähdemme ahvasti EU:n ohjaamana varsinkin TEN-liikenneverkkoa pitkin pohjoiseen eli nelostietä vedyttämään, sanoo Vireonin projektijohtaja Petri Luoma.

Ensimmäiset raskaan liikenteen vetyjakeluasemat raskaalle liikenteelle avautuvat Pohjois-Suomeen Oulun seudulla vuonna 2025.

– EU edellyttää vuoteen 2030 mennessä 200 kilometrin välein vetytankkausaseman raskaalle liikenteelle, sanoo Luoma.

Aseman sijaintipaikkakeskustelut ovat vielä kesken. Optimaalinen sijainti asemalle on Oulun eteläpuolella jossakin valtatien 8:n ja Nelostien risteyksen tienoilla.

Samana vuonna on tarkoitus avata vetyasemat myös Tornioon ja Pelloon.

Myös Rovaniemi, Sodankylä ja Kuusamo ovat yhtiön suunnitelmissa.

Suosittelemme sinulle