Kainuu haluaa jatkossa päästä paremmin käsiksi kansainvälisten matkailijoiden virtaan. Maakuntaan havitellaan suoria kansainvälisiä lentoyhteyksiä, vaikka lentoyhteys Helsinkiinkin on ollut jatkuvasti tarkastelun alla.
Projektipäällikkö Saara Uusiheimalan mukaan Kajaani-Helsinki -lennot ovat tärkeitä, mutta Kainuun matkailu tarvitsee kasvua myös kansainvälisiltä markkinoilta. Tämä vaatii koko alueelta pitkäjänteistä yhteistyötä.
Kainuuta markkinoidaankin nyt kansainvälisille matkailijoille yhtenäisenä alueena, Arctic Lakelandina.
– Lähdemme eteenpäin leveänä rintamana, ei pienenä alueena tai yksittäisinä kohteita. Se vaatii konkreettista työtä, jotta lentoyhtiöt ja matkanjärjestäjät kiinnostuvat alueesta, Uusiheimala sanoo.
Arctic Lakelandilla on mahdollisuus erottautua massasta, arvioi Briteissä aiemmin asunut ja matkanjärjestäjänä toiminut Terhi Millar. Hän on Suorat kansainväliset lentoyhteydet Kajaaniin -hankkeen toinen projektipäällikkö. Millarin mukaan Kainuun matkailun valttikorttina on muun muassa se, että tarjonta kattaa sekä kesän että talven, mihin monet muut matkailukohteet eivät pysty.
– On tärkeä muistaa, että emme kilpaile vain Kuusamoa tai Lappia vastaan. Kilpailemme myös Ruotsin ja Norjan Lappia sekä Alppien hiihtokohteita vastaan nimenomaan talvikohteena. Tässä yhteistyö tulee esille, sillä olemme vielä maailmalla aika tuntematon alue.
Tulevaisuudessa Arctic Lakeland haluaa olla ykkösvaihtoehto, kun matkanjärjestäjät ja lentoyhtiöt valitsevat matkakohteitaan. Ratkaisevana tekijänä tässä ovat lennot, Millar sanoo.
– Olemme muna-kana-tilanteessa. Tiedämme, että kysyntää on, mutta tämän hetken lentotilanteen kannalta emme oikein pysty saamaan matkanjärjestäjiä, koska lennoille ei saa esimerkiksi ryhmävarauksia. Jos Rovaniemelle pääsee sillä tavalla, miksipä he eivät meille tulisi.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.