Hyppää sisältöön

Oulussa junaonnettomuus – yksi henkilö jäi matkustajajunan alle

Onnettomuudessa henkilö jäi junan alle vartioimattoman tasoristeyksen lähellä Oulun Pateniemen kupeessa.

Vahtolanperän rautatien ylikulku Oulun Rajakylässä.
Droonikuva onnettomuusalueesta perjantaina hieman kello 9 jälkeen. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan poliisi tiedottaa mahdollisista henkilövahingoista. Kuva: Timo Nykyri / Yle
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Onnettomuus tapahtui Vahtolanpolun lähellä hieman ennen kello kahdeksaa.

Henkilövahinkojen vakavuudesta ei ole vielä tietoa. Poliisi tiedottaa asiasta myöhemmin. Junaliikenne pysähtyi paikalla onnettomuuden jälkeen joksikin aikaa.

Vahtolanpolku sijaitsee Pateniemen ja Ritaharjun rajalla Oulussa.

Huhtikuun loppupuolella Vahtolanpolun vartioimattomassa tasoristeyksessä sattui junan ja sähkömopon yhteentörmäys, asiasta kertoi tuolloin sanomalehti Kaleva. Muitakin onnettomuuksia tasoristeyksessä on sattunut. Nyt onnettomuus sattui muutamia kymmeniä metrejä risteyksestä etelään päin.

Alueen asukkaat ovat vaatineet toimia tasoristeyksen turvallisuuden parantamiseksi jo useiden vuosien ajan.

KORJAUS: 19.5.2023, klo 13.30: Onnettomuus ei tapahtunut tasoristeyksessä kuten aiemmin kerrottiin otsikossa ja tekstissä, vaan tasoristeyksen läheisyydessä.

Suosittelemme sinulle