Syyttäjä on nostanut syytteen 16-vuotiasta nuorta vastaan Ylivieskan koulupuukotustapauksessa. Syyte on nostettu nimikkeellä nuorena henkilönä tehty tapon yritys.
Puukotus tapahtui Ylivieskan Kaisaniemen yläasteella koulupäivän aikana 28. maaliskuuta.
Epäilty on tunnustanut teon, mutta kiistänyt syyttäjän esitutkinnassa väittämän teon suunnitelmallisuuden. Asiaa käsitellään Oulun käräjäoikeudessa 29. toukokuuta 2023.
Syyttäjän mukaan epäilty on suunnitellut puukottamista kuukausien ajan ja esimerkiksi etsinyt tietoa puukotuksen vaikutuksista ja siitä aiheutuvista rikosoikeudellisista seuraamuksista.
Epäilty on ollut vangittuna tekopäivästä asti. Epäilty ei ole kertonut motiivia teolleen.
Poliisin mukaan asiasta ei tiedoteta tässä vaiheessa enempää.