Viimeiset 2–3 vuotta ovat olleet sahateollisuudelle hyviä ja se näkyy Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aallon mukaan jäsenyritysten investoinneissa.
– Ne ovat joko käynnissä tai juuri valmistuneet. Investointi vahvistaa aina sahateollisuuden yrityksen kilpailukykyä ja siten ne pärjäävät paremmin vientimarkkinoilla.
Ympäri Suomea sijaitsevat sahat ovat Aallon mukaan aluetalouden moottoreita, ja sahojen investoinnit tarkoittavat hyvää koko sahan sijaintialueelle.
Jotta tilanne myös pysyisi hyvänä, sahateollisuuskin toivoo rakentamisen vilkastumista. Tulevan kesän näkymät ovat kuitenkin epävarmat.
– Kuluttajat ovat hyvin laajasti koko Euroopassa vähän halvaantuneessa tilassa. Rakentaminen on hiljaisempaa verrattuna edellisiin vuosiin ja se heijastuu sahatavaramarkkinoihin, kuvailee tilannetta Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha.
Lisää: Kolmas kriisi muutaman vuoden sisään vie rakennusalaa kohti sumuista tulevaisuutta
Odotettavissa vaikea vuosi
Kuhmo Oy käy esimerkiksi sahateollisuuden investoinneista. Yritys hankki 2021 uuden pääsahalinjan. Se otetaan käyttöön tämän vuoden elokuussa.
Tuolloin Yle kertoi, kuinka Kuhmo Oy oli tehnyt viimeisen 16 kuukauden aikana yli 34 miljoonan euron arvosta hankintoja sahalaitosten modernisoimiseksi.
Viime vuoden verotilastoissa Kuhmo Oy oli Kainuun yhteisöveronmaksajien huipulla lähes kuuden miljoonan euron maksetuilla veroilla. Hyvää tulosta siivitti sahatavaran kova menekki.
Nopeat sahatavaran kysyntä‐ ja hinnanmuutokset vaivasivat Kuhmo Oy:tä viime vuonna. Myös tämä vuosi tulee olemaan taloudellisesti vaikea kansainvälisesti toimivalle sahayritykselle, ja loppuvuoden aikana yrityksessä tullaan todennäköisesti näkemään tuotannonrajoituksia.
Toimitusjohtaja Tommi Ruhan mukaan kaikkiin kustannuksiin, mukaan lukien tukit ja parrut, kohdistuu voimakkaita hintojen alentamispaineita, ja sahatavaran hintoja on vastaavasti nostettava toimintaedellytysten turvaamiseksi.
Ennustettavuus on heikkoa
Kevään pitäisi olla sahatavaran toimituksissa vilkkainta aikaa. Ruha kuvailee tätä kevättä vaisuksi, ja vaikka kuluvan vuosineljänneksen tilauskanta on kohtalainen, on loppuvuosi hyvin vaikeasti ennustettava.
– Sahatavaran tuotannon kannattavuus on tällä hetkellä heikko, ja meidän kysynnässämme näkyvät korkojen nousu ja rakentamisen hidastuminen.
Eniten tuotannon kustannuksista ovat nousseet puun hinta, rahtikustannukset ja energia. Sahatavaran kysyntä on myös vaisua, vaikka tarjontakin on laskenut, koska Venäjän tuotteet ovat poistuneet länsimarkkinoilla.
Voisiko kannattavuutta parantaa korkeamman jalostusasteen tuotteilla?
– Luulen, että kaikissa tuotteissa on sama ongelma. Kannattavuuskriisistä selviämme huolehtimalla omasta tehokkuudesta ja pitämällä kustannukset mahdollisimman matalalla.
Talouden hopealuotia ei ole
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto summaa rakentumisen hiljentyneen kaikilla päämarkkinoilla.
– Sahatavara on kuitenkin vientibisnestä. Me katsomme tarkasti mitä Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuu.
Positiivinen käänne edellyttää talouden palasten loksahtamista kohdalleen, jotta epävarmuus poistuisi.
Rakentamisen virkoaminen tarkoittaisi hyvää myös sahateollisuudelle, joka tuottaa rakentamisen mahdollistavat puutuotteet.
– Tarvitaan talouskasvua. Se olisi äärimmäisen tärkeää. Ei ole olemassa kuitenkaan yksittäistä hopealuotia, joka ratkaisisi kaikki talousongelmat.
Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha uskoo Yhdysvaltojen korkomarkkinoiden laskun näkyvän positiivisesti muutaman kuukauden sisällä ainakin sahatavarakaupassa.
– Eurooppa tulee sitten perässä.