Hyppää sisältöön

Mikkelin Jukureiden suurin omistaja myi osakkeensa – taustalla haetaan leveämpiä hartioita

SM-liigaseura Mikkelin Jukurit aikoo laajentaa omistajapohjaansa Etelä-Savon Puolesta Oy:n avulla. Mallia otetaan KalPasta.

Jukureilla on mennyt mainiosti CHL:ssä.
Jääkiekkoseura Mikkelin Jukureiden omistuspohja muuttuu. Kuvituskuva. Kuva: CTK/All Over Press
Milka Krogerus,
Petri Vironen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jääkiekon SM-liigajoukkue Mikkelin Jukureiden omistuspohja muuttuu.

Seuran taustayhtiö Jukurit HC:n suurimpana omistajana tunnettu Heikki Viitikko on myynyt omistamansa osakkeet vastaperustetulle Etelä-Savon Puolesta -yhtiölle.

Yhtiön ovat perustaneet Taitori-yhtiön yrittäjä ja Juniori-Jukureiden hallituksen jäsen Perttu Ahvenainen sekä tapahtuma-alan yritys Live Nationilla työskentelevä Tuomas Muotka.

– Etelä-Savon Puolesta -yhtiön omistajapohjaa on tarkoitus laajentaa tulevien kuukausien aikana, ja omistajiksi etsitään Liigan merkityksen tunnistavia eteläsavolaisia yrityspäättäjiä, jotka haluavat olla kehittämässä liigakiekon mahdollisuuksia alueella, kertoo Ahvenainen tiedotteessa.

Myös Tuomas Muotka sanoo, että Jukureiden taustalle tarvitaan leveämpiä hartioita mentäessä kohti 2030-lukua.

– Ja uutta sukupolvea myös. Rakkaudesta kotiseutuun tässä ollaan mukana. Hieman samaan tapaan kuin KalPan taustalla oleva yhtiökin, Muotka sanoo.

Viitikko valmis jatkamaan hallituksessa

Viitikko on tulevaisuuden suhteen samoilla linjoilla uusien omistajien kanssa.

– Jos Mikkelissä halutaan pelataan Liigaa tulevaisuudessa ja 2030-luvulla, tarvitaan lisää omistajapohjaa ja nimenomaan aktiivisia omistajia. Se kävi helpoiten, kun myin omat osakkeeni, muiden puolesta en voi päättää.

Yhtiön hallituksen kokoonpano ei muutu, ja Viitikko jatkaa yhä puheenjohtajana.

– Elokuun yhtiökokous valitsee hallituksen, eikä minulla ole enää äänivaltaa, mutta olen valmis jatkamaan, jos niin halutaan, Viitikko sanoo.

Kiinteistösijoittajana työskentelevä Viitikko lähti Jukureihin mukaan vajaat kymmenen vuotta sitten liigataipaleen alussa.

Tuolloin hän ilmoitti tavoitteekseen saada sijoitukselle tuottoa normaalin sijoituksen tapaan. Aivan suunnitellusti tavoite ei toteudu.

– Sanoin lähtiessäni, että olen valmis panostamaan päivän viikossa kahden vuoden ajan ja odotan tuottoa. Mikään näistä ei toteutunut. Tuottoa tuli tosin henkisenä pääomana, mutta taloudellisesti miinusmerkkisenä.

Viitikko on sijoittanut Jukureihin euroja myös omapääomaehtoisena lainana.

– Ne saavat olla Jukureiden taseessa. En ole perimässä niitä pois, vaikka osakkeista luovunkin.

Muokkaus 19.5. klo 15.47. : Lisätty Heikki Viitikon kommentti seuran tulevaisuuteen liittyen.

Suosittelemme