Hyppää sisältöön

Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle ja alkoi töihin: graniittinen näkötorni suljettu vahinkojen vuoksi

Aulangon näkötorniin kohdistui äitienpäivän viikonloppuna niin vakavaa ilkivaltaa, että graniitista rakennettu torni joudutaan sulkemaan yleisöltä. Torni avattiin kunnostettuna viime viikolla.

Vuonna 2022 julkaistulla uutisvideolla esitellään Aulangon näkötornin mittavaa kunnostusprojektia.
Teemu Kammonen

Hämeenlinnan Aulangon näkötorni pysyy toistaiseksi suljettuna yleisöltä tahallisen vahingonteon vuoksi.

Viime viikonloppuna pitkän peruskunnostuksen jälkeen avattu kulttuuriperintökohde joutui tällä viikolla yöllisen tihutyön kohteeksi.

– Äitienpäiväviikonlopun aikana joku tai jotkut olivat käyneet tekemässä tihutöitä. Tämä on astetta vakavampi juttu. Sinne on menty ihan työkalut kädessä ja varta vasten, kuvailee Metsähallituksen virkistyskäytön asiantuntija Anne Halla-aho.

Metsähallitus on jättänyt poliisille aiheesta rikosilmoituksen. Samalla ilmoituksella pyydetään poliisia tutkimaan, kuka tekee jatkuvaa vahinkoa Aulangon luontopolun puustolle.

Aulangon luonnonsuojelualueella pidetään yllä puu- ja pensaslajipolkua. Sen varrelta ja luonnonsuojelualueelta on katkottu pieniä puita ja suurempien oksia. Myös näissä tuhoissa on ihminen käyttänyt työkaluja, kuten vesuria.

Näkötornin yleisöltä sulkee vandalismi, joka kohdistui 33-metrisen tornin ylätasanteen sadevesikaivoihin. Tihutyöläinen irrotti vastauusitut kannet ja heitti ne alas tornista. Kaivojen kannet uusittiin viime vuonna valmistuneessa kunnostuksessa. Ne irtoavat vain työkalujen avulla.

Nyt metsähallitus odottaa uusia kansia saapuvaksi ja asennettavaksi. Siihen asti torni pysyy kiinni. Metsähallituksesta ei osata arvioida tornisulun pituutta.

Toistaiseksi Aulagon vandaalista tai vandaaleista ei ole tarkempia tietoja. Halla-aho kehottaa alueella liikkuvia ottamaan yhteyttä hätäkeskukseen, jos huomaavat pimeän aikaan paikalla hämärätöissä olevia.

– Alueella ei ole aiemmin ollut kameroita. Nyt harkitsemme vakavasti, minne niitä sijoitetaan, että voimme estää tällaiset tihutyöt jatkossa, Halla-aho sanoo.

Arkkitehti Valdermar Aspelinin suunnittelema graniittinen näkötorni valmistui vuonna 1907. Tornissa ja sen ympärillä sijaitsevalla luonnonsuojelualueella vierailee vuosittain noin puoli miljoonaa ihmistä.

Suosittelemme sinulle