Suomessa on työvoimapula.
Otsikko tunkee tiedotusvälineistä tajuntaamme päivittäin. Pula työtä tekevistä ihmisistä on tullut osaksi arkipäivää.
Ihmeellistä, eikö totta. Tähän asti olemme tottuneet siihen, että Suomessa on korkea työttömyys, eikä tekijöistä ole puutetta. Sekin aika on vielä muistissa, kun työttömyys johti jopa siihen, että satoja tuhansia suomalaisia muutti Ruotsiin korjaamaan sikäläistä työvoimapulaa.
Suomi on kohdannut väestöllisen ongelman, ja se on vakava. Kansa vähenee.
Viime vuonna syntyneiden määrä Suomessa oli 18 000 pienempi kuin kuolleiden määrä. Väestötieteilijät puhuvat nettouusiutumisluvusta. Kun luku on alle yhden, se tarkoittaa että jokainen uusi ikäluokka on edeltäjäänsä pienempi. Nyt olemme siinä liemessä.
Romahdus syntyneiden määrässä on dramaattinen. Viime sotien jälkeen syntyi enimmillään yli 100 000 vauvaa vuodessa. Viime vuonna syntyneitä oli 44 000.
Väestöpyramidimme ei ole enää pyramidi vaan kärjellään seisova päärynä: nuorimmat ikäluokat ovat pienimpiä, eläkeikää lähestyvät suurimpia.
Samaan aikaan suomalaiset elävät yhä kauemmin. Elinajanodote on naisilla yli 84 vuotta ja miehilläkin lähes 80 vuotta. 1,3 miljoonaa suomalaista on eläkkeellä.
Alhainen syntyvyys yhdistettynä eläkeläisten osuuden kasvuun merkitsee sitä, että työikäisen väestön osuus pienenee. Väestöpyramidimme ei olekaan enää pyramidi vaan muistuttaa pikemminkin kärjellään seisovaa päärynää: nuorimmat ikäluokat ovat pienimpiä, eläkeikää lähestyvät suurimpia.
Samaan aikaan tapahtuu toisaalla. Maapallon väkiluku on saavuttamassa kahdeksan miljardin rajan, ja sen odotetaan kasvavan ehkä jopa kahdella miljardilla vuoteen 2050 mennessä. Aasiassa asuu tällä hetkellä 4,6 miljardia ja Afrikassa 1,3 miljardia ihmistä. Euroopassa ihmisiä on vain vaivaiset 700 miljoonaa.
Tulevina vuosikymmeninä väestö kasvaa eniten Afrikassa. Jos ihmiset eivät löydä leipää kotimaastaan, he lähtevät liikkeelle. Afrikasta tulee suuntautumaan Eurooppaan raju väestönpaine.
Nyt syntyvät vauvat ovat työiässä vasta 2050-luvulla.
Miten tämä yhtälö ratkaistaan? Ja miten väestöliikkeitä hallitaan? Siinäpä on tehtävä tulevaisuuden päättäjille.
Meidän kohdallamme ongelma ei ole liikaväestö vaan se, että meitä on liian vähän ja tulevaisuudessa entistä vähemmän. Nyt syntyvät vauvat ovat työiässä vasta 2050-luvulla. Vaikka kuinka aloitettaisiin synnytystalkoot, ei työvoimapula ratkeaisi omin voimin. Eikä sekään riittäisi, että saisimme houkuteltua osan eläkeläisistä takaisin työmarkkinoille, mikä tietysti sinänsä olisi hyvin järkevää.
Ainoa ratkaisu on saada väkeä ulkoa. Maahanmuuttoa tarvitaan, sehän nähdään jo nyt. Helsingin bussit pysähtyisivät, ja marjatilojen mansikat jäisivät poimimatta, jos ulkomaalaisia ei olisi täällä töissä. Kysymys ei olekaan siitä, pitääkö maahanmuutto sallia, vaan millaiset ovat maahanmuuton säännöt; ja miten suomalainen byrokratia taipuu siihen, että tänne muuttavat pääsevät joustavasti työmarkkinoille ja sopeutumaan yhteiskuntaan.
Maahanmuuttokeskustelu on tunneherkkää, sitä on vaikea käydä ilman, että jonkun verenpaine nousee. Aihe on arka ja keskustelu altis väärinymmärtämiselle. Siirtolaisuus ei myöskään ole ongelmatonta, siksi sääntöjen on oltava selvät. Sen tiedämme omasta kokemuksestamme, ovathan myös suomalaiset lähteneet joukoittain maailmalle leveämmän leivän ääreen.
Järkevästi järjestetty maahanmuutto on vaikea asia, mutta myös mahdollisuus. Tarvitsemme paljon puhuttuja digitalouden huippuosaajia, mutta vielä enemmän tavallisia työntekijöitä, muurareita, taksikuskeja, suutareita, koneenkäyttäjiä, hoitajia ja lääkäreitä.
Maahanmuuttokysymys on edessämme, haluttiinpa sitä tai ei. Väestöongelmaa emme voi kiertää. Kun muutos on väistämätön, kannattaa toimia mieluummin etuajassa kuin liian myöhään. Paasikiven sanat pätevät edelleen: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.”
Lauri Kontro
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Voit keskustella kolumnista 24.5. kello 23.00 asti.