Poliisi epäilee, että Kainuussa parturialalla toimiva yrittäjä on syyllistynyt ihmiskauppaan ja kiskonnantapaiseen työsyrjintään värväämällä, majoittamalla ja valtaan ottamalla työntekijöitä.
Työntekijöiden on täytynyt työskennellä kuutena päivänä viikossa, osalta on otettu passi ja oleskelulupa pois. Ulkomaalaistaustainen yrittäjä värväsi yrityksiinsä partureita entisestä kotimaastaan ja vaati heitä pakolla sopimaan työskentelystä viisi vuotta kymmenentuhannen euron velan uhalla, epäilee poliisi. Työn jatkamiseen epäillään painostetun myös oleskeluluvan menettämisellä.
Poliisi epäilee yrittäjää työntekijänsä pahoinpitelystä, lisäksi poliisi epäilee työnantajan myös vaatineen osan maksetusta palkasta takaisin käteisenä.
Tutkinnassa on myös laittoman maahantulon järjestely, jossa yrittäjä ja yksi työntekijöistä antoivat Maahanmuuttovirastolle vääriä tietoja työntekijän palkkauksesta tarkoituksena saada oleskelulupa työntekijän perheelle.
Rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisilaitokselta kertoo, että asia on ollut tutkinnassa vuodesta 2022. Kolmen asianomistajan kohtalo on ollut hyvin samanlainen, eli sitouttaminen työnantajaan on ollut hyvin vahvaa.
– Asiaa on tutkittu kahdella paikkakunnalla, Kajaanissa ja Sotkamossa.
Oulun poliisilaitoksen ulkomaalaistutkintayksikkö on saanut esitutkinnan valmiiksi ja siirtänyt kokonaisuuden syyttäjälle syyteharkintaan.