Monet euroviisufanit ympäri Eurooppaa ja koko maailmaa manasivat asiantuntijaraatien valta-aseman maan alle Euroviisujen finaalin jälkeen viime lauantaina.
Yleisö teki kaikkensa, jotta voittajaksi nousisi Suomi ja Käärijä, mutta asiantuntijaraatien äänten perusteella ykkössija meni Ruotsin Loreenille. Käärijä sai toiseksi suurimmat yleisöpisteet koskaan heti Ukrainan viimevuotisen jättipotin jälkeen.
Historiallisesta neonvihreästä viisuhuumasta huolimatta kakkossija on kakkossija. Varsinainen kansanjuhla jäi järjestämättä. Torilla ei tavattu.
Kuluneella viikolla Käärijän suosio on, jos mahdollista, kasvanut entisestään. Cha cha cha on tehnyt historiaa rikkomalla monia ennätyksiä muun muassa musiikkipalvelu Spotifyssa.
Käärijällä eli Jere Pöyhösellä on puolestaan ollut viikko aikaa koota ajatuksia ja kerätä voimia rankan viisurupeaman jälkeen ennen lauantai-illan keikkaa.
Monelle Käärijän konsertti Helsingin jäähallissa on kuin se väliin jäänyt kansanjuhla. Loppuunmyydyn keikan yleisöön mahtui noin 3 000 fania. Käärijä-teema näkyy monen paikalle saapuneen pukeutumisessa, ja yleisössä on paljon myös lapsiperheitä.
Alla olevalta videolta voit katsoa, missä tunnelmissa fanit jonottivat jäähallikeikalle.
Yle näytti jäähallikonsertin suorana Areenassa ja TV2:ssa. Keikan voi katsoa jälkikäteen Areenasta. Lähetys on katsottavissa kaikkialla maailmassa.
Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 21.5. kello 23 saakka.