Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue kukisti MM-kisoissa Itävallan niukasti maalein 3–1 lauantaina.
Itävalta pysyi sinnikkäästi ja pitkään pelissä mukana, sillä Ahti Oksanen iski vasta ajassa 58.08 ottelun ratkaisun.
Leijonat oli tehnyt jo Unkari-ottelussa muutoksen ketjuihin, kun Kasperi Kapanen ja Joel Armia vaihtoivat paikkoja kolmannessa erässä.
Kapasen, Kaapo Kakon ja Antti Suomelan kakkosketju osui jo Unkaria vastaan kerran ja jatkoi tästä Itävalta-ottelussa. Ketju oli Suomen vaarallisin ja vastasi myös kahdesta Leijonien maalista.
Ensimmäisen kerran helähti jo ajassa 1.19, kun Kakko vapautti Kapasen läpiajoon. Myöhemmin Suomela puolestaan ohjasi kauniilla tavalla kiekon maaliin Olli Määtän syötöstä.
Vahvasti pelannut Kapanen omisti maalinsa mummolleen, joka oli pitkästä aikaa katsomassa hänen otteluaan paikan päällä.
– Tuo oli fammulle. En muista, milloin hän olisi viimeksi ollut paikan päällä, kun olen pelaamassa. Se oli hänelle tänään, Kapanen paljasti C Morelle.
Kiekonmenetys kostautui
Pirteästi pelanneen kakkosketjun lisäksi myös Määttä oli vireessä. Hän saalisti kaksi syöttöpistettä ja oli lähellä myös kolmatta pistettä avauserässä.
Leijonien erän ainoa lapsus nähtiin vajaan viiden minuutin kohdalla, kun Harri Pesonen menetti kiekon ja Dominiq Zweger onnistui vastaiskusta.
– Hyvä startti meiltä, vaikka Itävalta tulikin tasoihin vastaiskusta. Maalipaikkoja loimme, mutta niistä pitäisi ratkaistakin. Ehkä maalinteon tukitoimet eivät olleet niin hyviä kuin olisi pitänyt, Suomela totesi.
Itävallan pelistä paistoi, että joukkueen katseet on jo maanantain Unkari-ottelussa, jossa ratkeaa A-sarjasta putoava joukkue.
Maalille Itävalta kaivoi kokeneen David Madlernerin, jolle ottelu oli ensimmäinen tässä MM-turnauksessa. Hän oli pelannut edellisen kerran MM-tasolla keväällä 2018 kahden ottelun verran.
Jalonen koski myös ykkösketjuun
Varsinkin toisessa erässä Itävalta tyytyi lähinnä puolustamaan, vaikkakin joukkue hoiti sen hyvin tiiviisti. Leijonat sai erässä vain kuusi laukausta kohti maalia, kun vastahyökkäyksillä iskenyt Itävalta kiskaisi seitsemän kertaa.
Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan toinen erä oli hankala. Hän kehui Itävallan puolustaneen hyvin keskustaa, eikä Leijonat päässyt kunnolla ytimeen.
– Ei ammuttu riittävästi kauempaa niin kuin välillä pitää ampua. Pidimme kiekkoa, mutta ei oikein mitään tapahtunut. Onneksi kolmannessa erässä oli hyvää lätkää, Jalonen kommentoi.
– Näin se välillä menee, että koko aikaa ei voi peliä hallita ja kiekkoa pitää. 23 paikkaa loimme tasakentin ja se on kohtuullisen hyvä määrä. Se on tuplamäärä yli keskiarvon.
Päätöserässä Leijonat sai uuden vaihteen päälle, eikä maalikaan ollut kaukana.
Ykkösketjun peli oli tosin koko ottelun nihkeää. Kolmannen erän lopussa päävalmentaja Jalonen rikkoi ensimmäistä kertaa ykkösketjun tässä turnauksessa, kun tulikuuma Kapanen nostettiin Teemu Hartikaisen tilalle, ja ”Härski” otti paikan kakkosketjussa.
Kokeilu jäi hyvin lyhkäiseksi, sillä näillä ketjuilla ehdittiin pelata vain kahden vaihdon verran.
Itävalta haastoi paitsiona
Loppuhetkillä Ahti Oksanen väläytti laukaustaan jo toisen kerran tässä turnauksessa. Oksanen kiskaisi pienestä kulmasta tarkalla laukauksellaan kiekon yläkulmaan.
Itävalta haastoi maalia edeltäneen tilanteen paitsiona, mutta videotarkastuksen jälkeen tuomarit katsoivat, ettei kiekko ylittänyt kokonaan siniviivaa.
Suomi varmisti voitolla käytännössä paikkansa puolivälierissä. Suomi kohtaa vielä alkulohkon päätösottelussaan tiistaina Tanskan ennen pudotuspeliotteluita.
– Omiin on mennyt pikkuhiljaa vähemmän maaleja. Olemme antaneet vaustajalle todella vähän maalipaikkoja ja itse luoneet aikamoisen määrän. Jos jotain toivoisin, niin pikkuisen terävyyttä maalintekoon, Jalonen tuumasi.
– Pelit olisivat aika eri näköisiä, jos tekisimme sellaisella tehokkuudella kuin parhaimmillaan olemme tehneet.