Fintraffic tiedottaa, että vauriot sähköradassa on korjattu ja junaliikenne jatkuu Oulun ja Kemin välillä.
Junaliikenne Oulun ja Kemin välisellä rataosuudella keskeytyi puoli viiden aikaan sunnuntaiaamuna ratainfrassa havaitun vian vuoksi, Fintraffic kertoo.
Fintrafficin kello 9 jälkeen tulleen arvion mukaan korjaustyöt kestäisivät kello 11 saakka, sillä tarkastuksessa on löytynyt lisää korjattavia kohteita. Aiemmin kello 7.30 aikaan korjaustöiden arvioitiin olevan valmiita ennen aamuyhdeksää.
VR:n karttapalvelun mukaan Oulussa seisoi kaksi yöpikajunaa odottamassa ratavian korjausta ja liikkeellelähtöä. VR:n mukaan IC-juna 265 Helsingistä Kemijärvelle oli noin 5-6 tuntia myöhässä ja Intercity 273 Helsingistä Rovaniemelle oli 1,5-2 tuntia myöhässä.
Kello 19.15. Kemijärveltä Helsinkiin lähtevä IC274-juna korvattiin linja-autolla Kemijärven ja Rovaniemen välillä junaliikenteen häiriön vuoksi.
Päivitetty kauttaaltaan 21.5. 2023 kello 11.20.